Patti kaulassa

Q 89.22 pysyväksi jäänyt kilpirauhas-kielitiehyt. Teininä taisi nousta patti ensimmäisen kerran kaulaan. Äiti käytti mua lääkärissä jossa sanottiin, että normaalia isompi aatamin omena vaan ei hätää. Vasta näin aikuisiällä lähin tutkituttamaan sitä yksityisellä jossa todettiin sen olevan mediaalinen kaulakysta. 2019 sitä tutkittiin, ultrattiin ja silloin tehtiin punktio että saatiin nesteet pois ja lähetettiin tutkittavaksi. Sen kanssa on tukala olla kun se kasvaa tuohon kaulalle. Infektion yhteydessä alkaa kasvamaan ja on pari viikkoa kunnes taas painuu pois. Lääkärin mukaan se voi joka kerralla kasvaa isommaksi. Ja on alkujaan sikiökehitys ajoilta kun kilpirauhasen kehittyminen ei oo menny loppuun asti.

Viime viikon torstaina alkoi olla kaula kipeä ja illalla aloin epäillä voisko kyse olla taas tästä. Pitkä tauko vaan edellisestä kerrasta kun 2019 vuonna oli etten heti tajunnu. Mutta se nesteen punktio saattoi auttaa ettei hetkeen  sitä tullut uudestaan.

Soitin perjantaina KYS:n korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle, että patti on taas ilmestyny ja lääkärin kanssa juteltiin 2019 että jos ja kun patti uudestaan tulee niin ilmoitusta heille että pääsen R2 kiireellisyydellä leikkausjonoon. Tiistaille sain vasta lääkärin soittoajan ja pelkäsin, että jossain kohtaa patti on niin iso etten saa enää henkeä. Joten oli erikoinen ja ahdistava joulu. Vanhemmat oli myös koronassa joten olin kotonani koko joulun. Välillä oli ahtaampi tunne kaulassa ja alkoi pelottamaan. Viikonloppu tuntu pitkälle.

Viimein tiistai koitti ja lääkäri soitti. (Riimihän se siinä) Oon nyt leikkausjonossa ja pelkään, että patti kerkeää kadota ennen leikkausta koska leikkaus on kuukauden sisällä ja tämä patti on kadonnut aina 2 viikon jälkeen. Sillon joutuisin kestämään tämän vielä uudestaan odotellessa leikkausta. 

Tämä siis tuntuu kokoajan. Painaa mun keuhkoputkea. Oon joutunu syömään kipulääkkeitä joka päivä koska kysta on myös kipeä. Pahiten sattuu aivastaminen ja kakkosena haukotteleminen. Puhuminen sattuu, pään kääntäminen sattuu ja pelkästään oleminen sattuu. Mutta mitä enemmän teen noita kaikkia niin kipu äityy sellaseks etten pysty olla ja tarvii kipulääkettä. Yön jäljiltä kysta on rauhottunu eikä ole kipeä heti aamusta. 

Lääkäri sanoi että parin tunnin leikkaus on. Poistavat patin ja seuraavat sitä tiehyettä jotta pääsevät poistamaan myös sen joka aiheuttaa kystan kasvua. Ilman pattia sitä ei voi poistaa koska olisi kuulema kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Tulen saamaan sairasloman leikkauksesta ja haavaan asetetaan joku putki josta pääsee kudosnesteet valumaan pois jos niitä tulee. Niin kauan kuin putki on paikallaan joudun olemaan sairaalassa. Enkä saa kotiutua yksin. Onneks miesystävä lupasi olla mun kanssa sen ensimmäisen vuorokauden kunhan ilmotan hälle millon leikkaus on että pystyy pomolleen ilmoittamaan. Mutta pomoakin on jo infonnu. Enää tarvitaan vaan leikkauspäivä jota tässä edelleen odottelen. Toivon että se tulis nopeesti jotta patti ei kerkeä kadota ja pääsen tästä vaivasta vihdoin ja viimein eroon. 

Jaksamisia kaikille💙

Se oli sen lorun loppu

Eipä se sitten jatkunutkaan sen pidemmälle. Raskausviikolla 7 tuli keskenmeno. Aloin sunnuntaina päivällä vuotamaan verta aika paljon. Että se oli sen lorun loppu sitten. Toisaalta se oli ensimmäinen tärppi joten vähän ounastelinki, ettei se ehkä loppuun asti mene. Sen sunnuntain itkin ihan jonkun verran. Vaikka mua oli pelottanu tulevaisuus positiivisen raskaustestin jälkeen niin kyllä se myös harmitti kun se loppu.

Mulla peruuntu terapiakin pariks viikkoo kun terapeutti sairastu koronaan. Mielialat on heitelly keskenmenon jälkeen, on ollu hankaluuksia nousta sängystä aamusin ja aamulla herätessä iskee ahdistus ja päivisinki on alkanu olla sitä pientä ahistusta kokoajan läsnä. Sen kanssa pystyy vielä elämään ja toivon ettei tämä tästä pahene.

Viikko sitten torstaina oli nuotti valmennus ja käytiin tallilla rapsuttamassa hevosia ja poneja + grillaamassa kodassa. Oli kiva ja maadoittava reissu. Siellä rauhottui ihanasti. Viime torstaina oli myös nuotti ja käytiin matkuksessa kahdilla ja kierrettiin tiger kauppa. Jäin matkukseen nuotin jälkeen vielä kattelemaan kummitytön joulukalenteriin juttuja. Nyt sekin on valmis. En vielä oo päässy sitä antamaan ja hän menee kotiin vasta 6.12. niin ei oo kalenterilla kiire. 

Tässä pienet kuulumiset.

Onko nyt meiän vuoro?

 Nytkö ois meiän vuoro. Perjantaina 4.11. tein positiivisen raskaustestin. Tämä ensimmäinen kuva on se kyseinen testi. Otin kaikista tehdyistä testeistä kuvat muistoks ja todisteeks. Tätä ennen tein jo samalla viikolla testin jossa näky hyvin haaleeta mutta epäiltiin viivan paikkaa. Se oli myös eri merkin testi josta on puhuttu että näyttää vääriä positiivisia. Ostin toisen merken testejä ja tähän sit pamahti selkeempi plussa. Missään muussa testissä mies ei oo huomannu toista viivaa. Ja tässä hänkin tummas "helevetin haalee". Olin ihan innoissani siitä että hänkin näki viivan.

Seuraavana aamuna testi oli vielä selkeempi. 2 viikkoo ollu tissit kipeet. Ja ollaan molemmat huomattu että ne on kasvanu. Samoin illalla on tosi paljon turvotusta mikä ahdistaa. Ja viikonloppuna olikin tunteet keho ahdistuksen takia pinnassa (varmasti hormooneistakin johtuvaa herkkyyttä) että itkin. Tuli paha mieli kun kävelin peilin ohi ja tajusin, että sanoin ääneen itelleni hyi. Siitä se sit eskaloitu. Iltasin on niin paljon turvotusta, että tuntuu pahalle.

Mutta mies oli aivan ihana kun tuumas mulle, että ajattele raskausturvotuksen olevan rakkausturvotusta. Tuli niin hyvä mieli ja tuli vedet silmiin. Ihana miten hän on muistanu mulle sanoa että näytän hyvälle.🧡 On myös sanonut, että on ite tosi onnellinen tällä hetkellä. Hänen pomonsa oli töissä arvannu että nyt on tärpänny. Oli töissä tuumannu, että mies näyttää nyt paljon onnellisemmalta, että joko saa onnitella. Hän ties meiän yrittämisestä. Huvittavaa, että alku vuodesta pomon tyttö sai lapsen, pari viikkoo sitten pomon toinen työntekijä ja nyt myö ootellaan. 

Oon kuitenki huolissani yhestä asiasta. Mulla on viimesen vuoden tai reilunki aikana ollu kilpirauhasarvot kunnossa. Jokunen vuos sitten ne kävi vajaatoiminnan puolella. Ja teininä mulla oli vajaatoimintaan lääkitys testissä. Nyt mulla on viikon ajan ollu palan tunne nielussa. Ja se on yks oire kilpirauhasen vajaatoiminnassa joka mulla oli sillon kun arvot seilas vajaatoiminnan puolella. Laitoin terapeutille viestin, että soittaa mulle kun pystyy niin vois konsultoida lääkäriä ja laittaa lähetteen mulle labroihin. Pitäis tarkistaa kilppariarvot. Ne on kuitenkin tosi tärkee olla kunnossa kun voi vaikuttaa sikiön kehitykseen ja jos eivät oo kunnossa niin kehityshäiriöihin. Siitä oon tällä hetkellä tosi huolissani. Mutta kyllä se terapeutti soittaa tällä viikolla. Viimeviikolla sanoi ainakin torstaina olevansa töissä. Niin viimestään silloin.

Soitin myös ensimmäistä kertaa ikinä neuvolaan eilen!😊 Oli niin jännää! En ymmärrä miks mulle tuli olo, että huijaan etten oikeesti oo raskaana. Et huijaan kaikkia tällä hetkellä. Vaikka ei nuo testit sentään valehtele. 5.12. on ensimmäinen neuvola käynti. Ja oon tällähetkellä viikolla 5+3.💝

Mulla menee hyvin

Nuotti valmennus on menny tosi hyvin. Kohta 2 kk oon siinä ollu. Ollaan tavattu lähi lenkkipolulla pari kertaa, kerran heppatallilla, muutaman kerran mun kotona ja pari kertaa heiän toimistolla.

Siis mulla on menny syksystä huolimatta jopa niin hyvin että otin puheeks työnteon. Oma-aloitteisesti soitin tukeva säätiölle ja sovittiin ens viikoks tutustumiskäynti tukevalle. Puhelimen toisessa päässä oli niin ihana nainen että tuli tosi hyvä mieli! Se sano kolleegalleen puhelimessa että soittelee tosi ystävällinen nuori nainen joka ois tulossa ens viikolla tutustumaan jos kolleega ois sillon paikalla kun hän ite ei pääse sillon. Osas heti suositella mulle kuntouttavaa työtoimintaa ja oon niin innoissani että saisin elämään vähän jotain lisää. Muuta kuin kotona oloa. Kuntouttava työtoiminta toteutetaan 2-4 kertaa viikossa 4 tuntia kerrallaan ja mulla on vahva luotto että ainakin kahtena päivänä jaksasin käydä siellä. Siitä pystyy sit nostamaan päiviä jos tuntuu että menee kivuttomasti ja jaksaa.

Mulla on menny tosi hyvin. Kokoajan harvemmin päiviä kun ahdistaa. Mulla on hyvä olla. Terapeutti kysykin multa että osaanko sanoa mikä mun elämässä teki sen, että yhtäkkiä mulla on näin hyvä olla. Veikkasin sitä, että lääkkeiden pois jättäminen sai mut huomaamaan, että mähän pärjään ilman. Ja mulla menee ihan hyvin. Josta tuli sellanen boosti päälle. Hän oli samaa mieltä. Tuumasikin harjottelijalle että kohta jää työttömäks kun en kohta tarvii häntä enää. Ois jännää kuvitella elämä ilman terapiaa kun oon niin monta vuotta käyny. 9 vuotta aikuispuolella samalla terapeutilla ja pari vuotta nuorisopuolella. Terapeutti sanokin, että varailee hoitoneuvotteluaikaa lääkärin kanssa niin pääse  omalääkärikin kuulemaan ja näkemään miten mulla menee. Ja millasia suunnitelmia mulla on.

Puolessa vuodessa on kyllä tapahtunu iso muutos mun voinnissa. Ja oon onnellinen tällä hetkellä. En voinu aiemmin kuvitella että oisin tässä pisteessä joskus. Olin niin varma, että oon masentunu koko loppuelämän ja mulla on paha olla aina. Näin se näköjään voi muuttua mikä on ihanaa. Ehkä mäkin pystyn joskus olemaan tukena niille joilla menee huonosti. 🧡 

Uutta taas edessä

Terapeutti sano, etten oo vielä noin matalia BDI 21 pisteitä saanu joten JEE! Tässä ollaan menty superisti eteenpäin! Ite en pisteitä laskenu, mutta näin sitä tehdessä että vain muutamaan kohtaan taisin laittaa ruksin joista siis saa vaan yhden pisteen. Ja vaan muutama niitä yhden pisteen kohtia.

Sitten oltiin uuden ahistavan asian äärellä. Terapiassa oli tuuraava lääkäri joka sanoi, että kela kattoo varmasti mun voivan niin hyvin ettei kuntoutustukea enää myönnetä. Joten pitäis hakea johonkin kuntoutukseen tai valmennukseen. Mua alko ahistamaan niin paljon. En oo ollu 10 vuoteen missään kuntoutuksessa joten tuntuu tosi pahalle. Pelottaa etten jaksa. Mutta eihän sitä voi tietää jos ei kokeile. Valmennus johon hain kestäis 5 kuukautta. Ja ajattelin heti etten tule sitä jaksamaan koska se kestää niin kauan. Kunnes muistin mun taktiikan käsitellä asioita, että jaksan. Asenteella, että vaan kokeilen. Että vain yks päivä. Koska jos ajattelen koko sen valmennuksen pituutta en tule jaksamaan. Väsytän itteni henkisesti jo ajattelemalla, että se kestää niin kauan. Mutta jos ajattelen, että kokeilen yhen päivän niin se saa jaksamaan ja jatkamaan toiseen päivään. Tänävuonna tuli uusi asia vastaan jonka kanssa jouduin käyttämään tätä samaa. Koska mulla alkaa ajatukset laukkaamaan niin paljon, että väsyn niihin enkä jaksa sen jälkeen toteuttaa mitään. Yritän helpottaa mun henkistä jaksamista ja vähän huijata itteeni, etten väsy ajattelemalla tän olevan lopullista. Ja yllättäen se toimii aika hyvin. Jännä miten pystyy itteään huijaamaan. 

Mutta soittelin kelaan josta kyseltiin elämäntilanteesta kun olin jättäny soittopyynnön. Kyseessä on matalan kynnyksen valmennus. Pitäis helposti päästä. Mutta ei jääny kivat kokemukset tammikuussa kun hain samaan valmennukseen loppu vuodesta niin tammikuun alussa kelalta soitettiin, ettei nyt oo ajankohtanen kun on vireillä uus kuntoutustuki vuodeks. Että katotaan vuoden päästä uudestaan. Lähettiin tekemään lääkemuutoksia jonka takia vointi oli aika huono ja tammikuun lopussa soitettiin kelalta uudestaan, etteivät hyväksy tulevaa kuntoutustukee kun mun pitäis lähtee kokeilemaan sitä valmennusta. Että mitä? Eikö heillä viesti kulje vai miks tuolla tavalla pompotellaan. Mulla meni moti ja alko ahistamaan hirveesti. Aluks olin valmistautunu ja innoissani valmennukseen mutta sitä ei suositeltu. Joten asennoiduin siihen, että vuoden päästä uudestaan. Minkä jälkeen mulle soitettiin, et hei mene sinne sittenkin. En mä lopulta sinne pystyny menemään koska olin jo suhtautunu asiaan eri tavalla. Mä tarviin jonkun aikaa että pystyn muuttamaan ajatusmallia. Se ei ihan niin nopeesti tapahu. Ja suunnitelman muuttaminen ahisti. Kun koin, että sovittiin ensimmäinen kelalta soittaneen kanssa että vasta vuoden päästä. Tän viikkosen puhelun aikana mulle sanottiin, että viikon sisään kelalta soittaa joku uudestaan ja mua haastatellaan siihen valmennukseen. En tiiä miten pitkät jonot siihen valmennukseen on, mutta mun kuntoutustuki loppuu elokuussa. Muistaakseni elokuun lopussa. Eli valmennus alkais syksyllä ja syksy on sitä pahinta aikaa mielialalle niin silläkin mietin, että miten tulen jaksamaan. Koska syksyllä en oikein jaksa tehdä mitään. En jaksa käydä ees ulkona. Keväällä ja kesällä tykkään urheilla ja saan motivaatiota siihen, mutta syksyllä motivaatio kaiken suhteen rapisee pois. Mikä on surullista kun ei vaan jaksa. Oon yrittäny pakottaa itteeni liikkumaan muttei se oo kivaa. Eihän siinä mitään jos lenkille joutuis pakottamaan ittensä ja lenkin jälkeen ois sit hyvä olo. Mutta mulla syksyllä ja talvella lenkille pakottamisen jälkeen on ihan yhtä paha olo kuin sinne lähtiessä. Ajatuksena että kävin lenkillä koska oli pakko. Ja eihän mikään oo kivaa jos siihen joutuu pakottamaan ittensä. 

Mutta kattoo nyt miten asiat etenee.

Kaverisuhteen loppuminen

10 vuotta sitä kesti.

Oltiin kavereita 10 vuotta. Ja alko siitä että oltiin kirjekavereita. Jostain syystä joka kerta hänen näkemisen jälkeen olin aina väsyny ja ahistunu. Mä en oo riidelly mun kavereiden kanssa koskaan koska vältän riitelyitä. Tämän kaverin kanssa meillä oli 3 riitaa. Tää kolmas anto voimaa mulle sanoo hälle, et nyt riittää. Mä en jaksa enää tätä. Mä en halua enkä tykkää riidellä. Riitelen vaan hänen kanssa. Mä oon aina ihan väsyny olin hänen luona käymässä tai hän minun luona. Mun mielenterveys ei kestäny sitä että nähtäisiin usein. Joten nähtiin aika harvoin 1-3 kertaa vuodessa. Mutta sekään ei tuntunu auttavan. Joka kerran jälkeen sama henkinen väsymys tuli mitä en ois halunnu kokea. Tän kolmannen riidan jälkeen siitä sanoin ja hän suuttu. Joo riita lähti siitä kun olin pessy 2 autoa joista otin kuvat snäppiin. Viimesin auto oli äidin ja kaveri koki tarpeelliseks laittaa "hyi bemari". Ja musta se tuntu tosi pahalle. Musta tuntuu tosi pahalle jos jotakuta tai jonkun omaa haukutaan. Se jotenkin ahistaa ja oon aiemmin antanu olla koska oon yrittäny vaan sietää. Jokainen kokee eri asiat eri tavalla. Ja mä herkkänä tosi helposti pahotan mieleni ja alkaa ahistamaan. Vaikka en sanois sitä niin musta yleensä näkee sen, et nyt ei oo kaikki hyvin. Sanoin ettei toisen omaisuutta lähdetä haukkumaan koska se mistä hän ei tykkää voi muut tykätä. Puolusteluna kehtas sanoo, että kyllähän kaikki bemareja haukkuu. Joo mutta luulis ystävänä osata ilmaista asian paremmin. Et eikö hänestä itestä tuntunu siltä että tuo kuulostaa vähän vähättelyltä tai ilkeilyltä? Niinku hälle kirjotin, että oisit ton hyi sanan sijaan voinu sanoo vaikka, et en merkistä tykkää tms. Mut hyi. Toki osa ei oo herkkiä, osa on ja pieni osa erityisherkkiä. Ja asiat koetaan eri tavalla. Ne mitkä musta tuntuu pahalta voi hälle olla arkipäivää. Eikä tunnu missään.

Yritin selittää...

Sanoin hälle, et mun mielenterveys ei kestä meiän kaverisuhdetta. Tää ottaa enemmän kun antaa. Myö molemmat kirjotetaan jotain minkä toinen ymmärtää väärin ja loukkaantuu. Eikä kumpikaan uskalleta sanoo toiselle mitä haluttais koska pelätään että toinen suuttuu tai loukkaantuu. Kokoajan hoki että mun pitäis yrittää ja etten edes näköjään halua yrittää. Ja en oo hänen aito ystävänsä ollu missään vaiheessa. Sanoin, että hän on ollu mun hyvä ystävä mutta johonkin on raja vedettävä että pysyy järjissään. Koska mä oon ollu pari kertaa osastolla masennuksen takia, mulla ei oo nyt ees lääkityksiä enkä halua osastolle vaan sen takia että hän pakottaa mua olemaan hänen kaverinsa. Eikä ketään voi pakottaa olemaan kenenkään kanssa. Jokaisella on vapaus valita mitä itse haluaa. Ja sanoin, jos tämä jatkuu tämmösenä niin katkeroidutaan toisillemme ja aletaan puhua toisesta pahaa selän takana. Etten halua sitä. Niin kaveri vastas "siihen se menee joka tapauksessa jos tää loppuu". Kysyin, "ai siihen, että puhut musta pahaa selän takana?" Johon hän vastas, että "vaikka niin". Mä oon ollu näkemässä kun hän mustamaalaa exäänsä omalla facebook seinällä ja mulla on hirvee pelko et mulle käy samoin. Musta tuntuu vaan uskomattoman pahalle, että joku voi tehdä niin. Että kertoo oman muunnellun version ilman, että toinen on kertomassa omaa. Toki minäkin oon kertonu perheelle että mitä meille kävi, mutta oon näyttäny kuvakaappauksia viesteissä joissa käy myös ilmi mitä minä itekkin oon laittanu. Ja joissakin viesteissä käy ilmi, että oon ymmärtäny väärin. Mutta väärinymmärrys on myös vähän kuin väistämätöntä kun kirjottamalla selvitetään asiat. Toiselle joku sana on ahistusta ja loukkausta aiheuttava kun toiselle ei jne.

Missä rauha? 

Pyysin että jättäs mut rauhaan. Pari päivää taisin saada olla rauhassa kun pommitus alkaa et millon oon saanu olla tarpeeks rauhassa et voidaan selvittää tää. Olin edelleen tosi ahdistunu koska en oo kokenu tämmöstä kaverisuhdetta ennen. Kukaan kaveri ei oo aiemmin heittäytyny tällaseks. Jokainen on kyllä ymmärtäny sen mitä mä oon sanonu. Mä tiesin, ettei saada tätä selvitettyä koska hän oli jo puhunu kaikille että en halua olla hänen kaverinsa koska sanoi mulle "hyi". Mikä ei ees pidä paikkaansa. Se oli alkusysäys kyllä jonka ansiosta vihdoin uskalsin sanoo mitä oon miettiny pitkään. Ja syy kaverisuhteen päättymiseen johtuu meidän kaverisuhteesta koska se ei toimi. Se ei ole molemmin puolista kunnioittamista toista kohtaan. Jossa ei voi olla aito ja rehellinen.

Mun äidille ja siskolle!

Estin tämän kaverin melkein joka paikasta. Hetken sain olla ettei ottanu yhteyttä. Mut hän alkoki viestitellä mun siskolle ja äidille. Siitä miten minä oon tehny niin väärin. Että minä yksin päätän asioita ja oon samanlainen kun hänen exänsä. Etten kysy hänen mielipidettään ja lopetan kaverisuhteen kysymättä häneltä, että olen tosi itsekäs. Ja hän nyt vasta tajus, etten oo halunnu olla hänen kaverinsa missään vaiheessa ja oon vaan esittäny. Sisko sano, että yritti selittää hälle tilannetta miks mä en enää jaksa mut tämä entinen kaverini ei ees halunnu kuunnella. Vaan sano mua itsekkääks. Sisko sanokin, että nyt ymmärtää miks mä en jaksa enää. Että vie tosi paljon voimia kun yrittää selittää omaa kantaansa mutta toinen ei ota kuuleviin korviinsa. Ei halua kuunnella. Kysyy kyllä muttei hyväksy vastausta. Mä tiedän että oon kaikkee muuta kun itsekäs. Ajattelen aina muita. Jokaiseen asiaan minkä hälle sanoin hän vastas "arvaa miltä toi nyt musta tuntuu". Mä tiiän ettei kaverisuhteen päättyminen tunnu kivalta. Ei se tunnu mustakaan. Mutta jos se ois jatkunu nii mä en ois voinu hyvin. Johon hän vastaa jotenkin, et "nytkö on sit hyvä kun hällä on paha olla?". Hän ei vaan halua ymmärtää. 

Ja vielä mun kaverillekin.

Lopulta hän laittaa vielä mun kaverille viestiä, että oon kuulema puhunu tämän kanssa tästä entisestä kaverista pahaa. (Enkä edes muista hälle kertoneeni, että olisin puhunu tuosta riidasta tämän nykyisen kaverin kanssa) Joten veikkaan, että teki vain omia johtopäätöksiään. Ja kokeili saada mun kaveria kääntämään kelkkansa hänen puolelleen sanomalla, että minä oon puhunu nykyisen kaverini asioita hänelle. Hän siis yrittää puhua musta sellaseen sävyyn, että äitini, siskoni ja kaverini ois hänen puolellaan.

Millasta se oli.

Ensin hän alkoi kiristää, että jos en ole hänen kaverinsa niin heittää kirjeeni roskiin. Johon hälle kyllä sanoin, että jos se tuntuu hänestä hyvältä niin voi heittää. Sitten uhkaili, että mustamaalaa mut. Seuraavaks heittikin marttyyrivaihteen silmään sanomalla "kukapas minun kaveri haluaisi olla" ja "mun elämällä ei oo mitään väliä". Johon sanoin, että jos tuntuu tuolta niin kannattaa hakea terapiasta apua eikä jäädä yksin. Että nuo asiat pitää päästä puhumaan ammattilaiselle. Muttei kelvannut. Hän ei kuulema apua tarvitse. Seuraavaks alkokin syyttämään minua kaikesta, että minä olen häntä kokoajan syyttänyt ja minä olen se huono ihminen ja paska kaveri koska en kysy häneltä mitään vaan teen päätökset oman pääni mukaan. Mulle yksi sanoinkin, että jos kaveri alkaa uhkailemaan niin se jo todistaa kaverisuhteen päättämisen oikeeks ratkaisuks. Mikä on munkin mielestä hyvin sanottu. Kavereita ei kuulu uhkailla. Kaverisuhteen pitää perustua luottamukseen ja omaan haluun olla siinä.

Levittää väärää tietoa.

Hän on puhunu musta jo monelle joiden sanomisista on ottanut kuvakaappauksen ja laittanu mulle "ei sitten ole ystävä isolla Y:llä" ja "kyllä ystävän pitäis kestää pientä piikittelyä ja "vittuilua" sietää". Hän on myös lääkärissä musta puhunu jossa on sanottu, että "oikeet ystävät ei tee noin". Ja jos hän ois oikeesti kertonu koko jutun. Loputkin eikä vain että musta tuntu pahalle kun hän haukku mun äidin autoa. Niin musta tuntuu, ettei muut noin ajattelis. Jos kaikki tietäs että lopetan tämän koska mä en enää henkisesti jaksa. Musta tuntuu pahalle ja mua ahistaa niin vastaus hänen tutuiltaan ei ois ollu, että mä en ole oikea kaveri. Jos muut tietäis mun mielenterveysongelmista mun mielestä muut ei ois sanonu että "kyllä ystävän pitäis kestää pientä piikittelyä ja "vittuilua". Ei noin vaan sanota masentuneelle ihmiselle! Miks mun pitäis kestää sitä että joku piikittelee ja vittuilee? Se tuntuu musta pahalta joten ei sitä tarvitse sietää. Haluan ihmisiä ympärille jotka ei tee niin. Ja kukaan ei ole mulle sanomaan, että mun pitäis sitä sietää. Joten musta tuntuu, että hän ei halua uskoa sitä mitä oon kertonu ja elää todellisuudessa jossa hyi sana sai aikaan kaverisuhteen päättymisen. Ja levittää sitä totuutena. Eli kaikki uskoo ettei pinnan alla ole mitään muuta. Että ainoostaan hyi sana sai mut suuttumaan niin etten halua olla enää hänen kaverinsa. Voi hyvää päivää.

Mä olen pitkästi selittäny miks mulla ei oo hyvä olla siinä kaverisuhteessa ja se ei oo meille kummallekkaan hyväks. Niin hän ei halua kuunnella eikä kuulla. Monesti hälle sanoin, ettei se johdu siitä sanasta johon hän kirjotti CAPSilla että hän tajuaa ettei se siitä johdu. Mutta silti levittää muille valheita siitä. Eli toisin sanoen kaikki hänen tutuistaan pitää mua täysin pellenä. Musta tuntuu, että hän tajus varmasti tehneensä jotain väärin muttei halua myöntää sitä itelleen tai näyttää sitä muille ja siks levittää musta tollasta ettei ite saa moitteita omasta käytöksestään. Ja kaikki menee mun syyks. Että ite ois se uhri tässä ja hänestä tuntus hyvälle kun kaikki hänen tuttunsa haukkuu nyt mua.

Käsittele sun tunteita.

Mun mielipide on se, että jos ei oo valmis hyväksymään itessä omia virheitä eikä kuuntelemaan ja kuulemaan mitä muilla on sanottavana saatika ottamaan niistä mitään koppia niin apua pitäis hakea. Apua että oppis käsittelemään omia tunteita ettei enää kävis näin. Koska tuolla käytöksellä kaverisuhteet ei tule pysymään. 

Kauanko siitä on?

Hän sanoi "hyi" 18.6. josta loukkaannuin. Kun sanoin asiasta niin riita alko samantien. On ollu päiviä kun oon saanu olla rauhassa. Oon  myös hälle laittanu että anna mun olla. Vastausta tulee tasoa "just". Vielä tänään jouduin laittamaan hälle viestiä, että anna mun lisäks mun läheisten olla. Hänen ei tarvii laitella mun läheisille viestiä ja haukkua heille mua. Se ei tunnu heistä kivalle ja ärsyttää heitä. Eikä hyö uskalla tälle sanoo koska siitä syntys sit uus sota. Joten katotaan minkä vastauksen tulen saamaan. Ei yhtään jaksais tällasta. Mieliala ihan maassa ja ahistaa aina kun kuulen hänestä. Tähän kun lisää raskautusmisyrityksen niin ei varmasti tule onnistumaan. 

Tiedän mutta myös pelkään.

Vaikka tiiän sisimmässäni kuka on tehny oikein ja kuka väärin niin mä oon alkanu uskomaan hänen sanomisiaan. Kun kuulee paljon sitä, että sinä oot se itsekäs ja sinä oot huono. Niin jossain vaiheessa sitä alkaa uskomaan. Mikä harmittaa mua super paljon koska ollaan terapeutin kanssa tehty niin paljon töitä että oon saanu itseluottamuksen takasin ja oppinu sanomaan jos musta tuntuu pahalle. Puhumaan ylipäätään tunteista. Niin mua pelottaa, että tässä otetaan iso harppaus taaksepäin. Entä jos en enää uskalla sanoo kellekkään, et hei musta tuntuu nyt pahalle. Tai et hei tosta mä en tykkää. Jos mä alan taas vaan sietämään asioita nii sillon on käyny pahasti. Ollaan kuitenki tehty terapeutin kanssa yhteistyötä 8 vuotta ja tultu hirveesti eteenpäin (tai ainakin hän mulle aina näin muistuttaa kun musta ei tunnu siltä). Ihmisen pitäis joutua siitä vastuuseen, että tieten tahtoen haukkuu toista vaikka aivan varmasti tietää mitä se on käyny läpi ja mitä seurauksia sillä voi olla. Pitäs olla jonkunlaista vastuuntuntoa.

Hän itse kysy... 

Hän vielä joskus monia vuosia sitten kysy multa, et miks hällä ei oo paljon kavereita. Et miks hänen kaverisuhteet loppuu. En uskaltanu vastata sillon, mutta tässä ois vastaus siihen.

Pärjäilkää. Muistakaa kuunnella teidän kavereita mutta myös omaa itseä. Pitää mennä niin mikä itsestä tuntuu hyvälle ja mihin omat voimat riittää.💛

Raskaustoive

Oon saanu kaikki mielialalääkitykset lopetettua! Puhuin terapeutille viime vuonna, että haluaisin joskus lapsen. Joten alkuvuodesta lääkäri alko tehä lääkemuutoksia. Luulin aluks että myö samalla vaihetaan uuteen lääkkeeseen mutta kävikin ilmi, että lopetetaan kaikki lääkkeet pikkuhiljaa ja jos alkaa näyttää siltä, etten pärjää ilman niin silloin aloitetaan lääkitys joka ei myöskään ois haitallinen sikiölle. Jos ja kun jossain vaiheessa raskautuisin.

Lopetin minipillerit n. 3-4 kk sitten. Seksuaalineuvolassa sanottiin, että hormonien normalisointumiseen menisi n. pari kuukautta. En osaa sanoo oliko jo jotain ensimmäisen kuukauden aikana pillereiden pois jäämisestä tapahtunu, vai oliko vaan kroppa sekasin kun pillerit jäi pois. 2 vuotta sitten olin puolvuotta ilman pillereitä niin ei mitään tuollaisia oireita ollu ja menkatkin jatku ihan suht säännöllisinä. Kun mulla oli viikon ajan oireita. Oli etovaa oloa, yöllä heräsin vessaan mutten päässytkään puoleentuntiin kun alko huimata niin paljon että vaikka konttasin valokatkasimelle niin meinasin kaatua. Tuntu että kaikki pyöri silmissä ja meinasin kokoajan kaatua vasemmalle. Se aiheutti myös tosi huonovointisen olon kun tuntu ettei ole kiintopistettä mihin katsoa. Nännit oli myös super arat. Mulla oli 2 viikkoo menkat myöhässä. Ja menkkojen lähestyessä oireet alko katoamaan. Tein n. viikko ennen oireiden katoamista selkeen haamutestin. Raskaustestissä näkyi selkeä haamuviiva. Mutta viikko sen jälkeen ei testi näyttäny enää mitään haamujakaan.

Tässä jännätään onko vieläkään tapahtunu mitään. Menkkojen pitäis alkaa vasta reilun viikon päästä ja mulla on ollu 2 viikkoo menkka jomotuksia. Ja pari päivää sitten alko semmonen tietty jomotus jonka tunnistin et menkkojen pitäis nyt alkaa. Siis NYT. Muttei oo ihan vielä kuitenkaan. Pari päivää sitten oli myös runsaammin ruskeeta vuotoo. Eilen ei ollu eikä tänäänkään. Toivon ettei alakkaan. Että ois tärpänny. 

Musta on niin ihanaa miten mies on ihan mukana tässä. Hiän on tsempannu mua tosi paljon kun oon alkanu epäröimään ja muutamia päiviä itkeny sitä pelkoa mitä sitten tapahtuu jos lapsi saataisiin. Koska se on jokaiselle niin erillainen kokemus. Ja mua pelottaa myös se että miten erityisherkkänä jaksaa. Mutta jospa kaikki sitten järjestyis. Ainakin haluan uskoo niin. Niitä huonoja päiviä varmasti on, mutta varmasti niitä hyviäkin. Ja ne kaikki kuuluu asiaan. 😊

Musta on niin ihanaa miten mies on ihan mukana tässä. Hiän on tsempannu mua tosi paljon kun oon alkanu epäröimään ja muutamia päiviä itkeny sitä pelkoa mitä sitten tapahtuu jos lapsi saataisiin. Koska se on jokaiselle niin erillainen kokemus. Ja mua pelottaa myös se että miten erityisherkkänä jaksaa. Mutta jospa kaikki sitten järjestyis. Ainakin haluan uskoo niin. Niitä huonoja päiviä varmasti on, mutta varmasti niitä hyviäkin. Ja ne kaikki kuuluu asiaan. 😊

Tsemppiä ja jaksamisia!💛

Siskosta taas

Mä olin niin ylpee siskosta kun se päätti lähtee huonosta suhteesta. Se tuli mun luo yöks maanantaina. Tiistaina hällä pääsi itku. Tiistaina myös veli ja iskä tuli käymään ja sisko lähti iskän kyydillä porukoille yöks. Ei ollu mitään ilmottanu äidille ettei aiokkaan lähtee siitä suhteesta. Äidin ja siskon piti sanoo sisko irti aiemmasta asunnosta ja sisko oli vaan viivytelly. Äiti oli laittanu auton lämpiimään että lähtee kohta siskoo viemään töihin. Kohta se aiempi mies kurvaakin pihaan ja sisko vaan tuumas, että nyt se tuli häntä hakemaan ja lähti ulos. Ei ees äidille kertonu, että tämmönen muutos suunnitelmiin. Ei kuulema uskaltanu kertoo. Mutta ei suhde kyllä pitkään kestä jos ei uskalla kertoo omia mielipiteitä koska ei se pysty juttelemaan myöskään sille miehelle.

Äiti oli pyytäny sen miehen sisälle juttelemaan ja olivat sopineet ehdot seurustelun jatkamiseen, että asumistuki menee sinne vuokranantajalle eli minne kuuluukin. Koska tämä mies oli sen vaan ottanu itelleen ja sisko yksin on maksanu vuokran ja laskut. Ja siitäki oli puhe, että nyt kaikki kulut puoliks. 

Sisko tuumas, että tämä on se viimenen näytönpaikka sillä miehellä mutta se on sanonu noin ennenki. 

Äiti sit vielä sano mulle, että sisko oli joko tiistaina tai keskiviikkona romahtanu totaalisesti. Se oli itkeny hysteeristi äidin sylissä. Tietysti koska olivat yhessä yli 4 vuotta ja se on pitkä aika jakaa koko elämä jonkun kanssa. Onhan se ihan eri lähtee siitä itekseen. Senkö takia sit ei halunnukkaan lähtee kun tuntu niin pahalle. Mutta kohta se taas soittaa äidille, että vituttaa suunnattomasti se mies kun se ei vaan tajua mitä kaikkee tekee väärin. Ja satuttaa ainaisella epäilyllä. 

Siskollaki ensimmäinen kunnon suhde eli ei se oo kokenu sellasta eroo mikä tuntuis noin pahalle. Nekin tunteet pitää vaan käsitellä. Ja se tulee menemään ohi. Toivon että sisko vielä uskaltaa sen tehä! 💜

Sisko ja huoli

Mulla on huoli siskosta. Hiän on kihloissa ja asuu narsistisen miehen kanssa. Oovat ollu yhessä jo 4 vuotta.

Ottaa puhelimen välillä pois ja kirjottaa sillä meille viestiä siskon nimissä. Viimesin oli, että viimeyönä sisko laitto viestiä jos ollaan hereillä niin käytäis hänet hakemassa sieltä miehen luota pois. No mun mies lähti siskoo hakemaan ja mä tein pedin valmiiks. Kohta tuli viesti ettei tarviikkaan. Soitin miehelle että tuuhan takasin. Tänään selvis, että siskon mies oli kirjottanu sen viestin kun huomas että sisko ois lähössä. Välillä se estää siskoo lähtemästä. Ottaa puhelimen, auton avaimet tai kukkaron pois että sisko ei pääsis lähtemään. Vapauden riisto. Muille esittää kunnon miestä.

Sisko saano että se ensin suoraan syyttää häntä, jos ei tuo toivottua tulosta alkaa marttyyri vaihe ja sitten jo uhkaillaan ittensä vahingoittamisella. Tai suoraan tappamisella. Se siskoo huolettaa. Oon sanonu siskolle monesti että et oo miehestä vastuussa. Et oo omaishoitaja tai lapsenvahti. Ja se mies on aikuinen ihminen. Jos se uhkailee noin kun oot lähössä niin soitat ambulanssin. Sun tehtävä ei oo vahtia ettei mies tee itelle jotain vaan sen takia kun ei saa tahtoonsa läpi. Voihan sitä 112 soittaa ja sanoo, että mies on vaarallinen itelleen ja tarvii hoitoo. Joutais mielisairaalaan tuommoset, että saisivat ittensä kuntoon. Eivätkä satuttais enää muita. 

Tänään sisko soitti ja sano, että on lähössä sieltä. Hiän on kattonu asunnon ja sopinu sen kattomispäivän. Sano, että on pinna tullu täyteen eikä jaksa enää. Toivon että tälläkertaa se pitää. Kerran aiemminki oli lähössä ja kattomassa asuntoo muttei lähteny. Mutta tälläkertaa hiän katto sen asunnon ite ja sopi sen kattomisesta. Tosin oli keskustassa niin innoissaan näkemässä kavereitaan pitkästä aikaa. Kun oli vielä luullu, että kaverit on kadonnu. Niin ei ollu, siellä ne ootteli ja viestitteleevät nyt. Se mukava kaverien tapaamis reissu meniki sit siihen, ettei kerenny kattomaan sitä asuntoo, mutta toivottavasti saa uuden näytön sovittua! Ja toivottavasti sisko pääsee sieltä vankilasta pois!

Kaveri päivä

Huh että oon jaksanu. Viikko sitten perjantaina näin mun kaveria. Ja samaa kaveria näin eilen myös. Yleensä en näin usein jaksa nähä kavereita kun mä väsyn. Tykkään olla niin paljon yksin, että kun näkee ihmisiä niin siinä väsyy henkisesti. Mutta näin vaikka ensin ajattelin että en jaksa. Käytiin prismassa tekemässä ruokaostokset ja hiän autto mua viemään ison paketin kotiin koska miehellä on auto käytössä, enkä ois sitä pakettia jaksanu kantaa. Ja jos miehelle tulis yhtäkkiä keikka niin se joutuis sinne lähtemään ja paketin haku loppuis lyhyeen niin en jaksanu vielä ees pyytää sitä avuks siihen. Mut tää kaveri auttoki sit sopivasti. Mä sain tehtyy myös ruokaostokset ja mun 50e meni sinne. No onneks saa s-bonuksia. Ostin kyllä itelle tulppaaneja koska kevättä kohden mennään ja kukat on ihania. Varsinki tulppaanit ja aurinko. 🧡 Että kukat oli sen vähän vajaa 5e, sitten n. 5e jalkarasva ja toinen n. saman hintanen jalkarasva. Mutta nyt on jalkarasvoja. Ei tarttee hetkeen hakee.

Tultiin sit tänne mun luo, keitin hälle kahvit ja itelle teetä. Kyllähän myö siinä jotain 3 kuppia teetä juotiin ja juteltiin. Sit alko ollakkii nii myöhä eikä hällä ollu kiire kotiin, että autto mua tekemään ruokaa. Niin tehtiin yhessa nakkikeitto. Ja tuli hyvää nam! Mutta kyllä sitten kun hiän lähti niin oli jo olo, että ihana päästä yksin taas kotiin. Kyllä siinä loppuajasta alko jo tuntumaan semmosta uupumusta ettei oikein jaksanu enää ees nauraa. Vaikka ihana kaveri onkin ja kivaa sillä hetkellä nähä niin tarvii sitä omaa aikaa sit palautua tavallaan siitä sosialisoitumisesta.

Tää kaveri soittelee mulle useita kertoja viikossa ja mua on aika hankala nyt saada kiinni kun tuntuu ettei jaksa jutella kenenkään kanssa. Juteltiin siitä tämän kaverin kanssa ja hiän oli sitä mieltä, että jokaisen ehdoilla mennään ja jokaisen läheisen pitää se ymmärtää mitä toinen sillä hetkellä jaksaa tehä. Että ketään ei tietenkään voi mihinkään pakottaa jos tuntuu, ettei vaan jaksa. Onneks mulla on semmosia ihmisiä ympärillä jotka tietää, että  mulle tulee tällasia hetkiä, ettei mua saa puheluilla kiinni ja vastaaminen viesteihinki tuntuu vaikeelta. Kun tuntuu vaan, että haluaa olla yksin.

 

Hilla tyttö

Hilla on kotiutunu ihan hyvin. Johan se meillä kuukauden on asunu. Kasvattajan kanssa viestittelin ja se mulle sano, että käsittelyä vaan vaikka ujo ja hieman arka oisi koska muuten se villiintyy. Ja käsittelyn alotin 2 viikkoo sitten. Eilen oli jo vähän rauhallisempi kädellä. Että kyllä tässä edetään. Kova kiire sillä meinaa aina olla pois ja kovasti välttelee käsiä kun näkee, että nyt se eukko ois nappaamassa hänet. Niin yrittää karkuun juosta. Mutta oli äidin kanssa puhe, että se yrittää ettiä mun hamsun juoksutusaitauksen heiän luota niin sen kanssa vois Hilla tottua käsiin. Aiemmat hamsut ainakin ollu tosi innoissaan käsistä kun tajuaavat, että pääsevät pois häkistä juoksemaan isoon huoneeseen. Mutta en sitä tuolla hamsulle uskalla tehä kun on vielä sen verran arka, etten välttämättä saa sitä enää pois jos laskee huoneeseen. Niin juoksutusaitaus on siihen hommaan hyvä. 

Kasvattajakin loi muhun uskoa kun sano, että tämä hamsu on mulla neljäs ja oon onnistunu aiemmatkin kesyttämään niin onnistun kyllä tässäkin. Vaikka onkin vähän erikoisempi tapaus. Mutta onneks tämä erikoisempi tapaus tuli neljänneks eikä ensimmäiseks. 😅

Eilen tuli myös mun tilaama paketti Willi:ltä. Tilasin 50L purua tuohon terraarioon, korkkilevyn jonka läpi hamsu pääsee kulkemaan, että on vähän lisää aktiviteettia asumukseensa. Yrttitarhan yrttejä joita se on jo nakerrellu. Ja uuden juomapullon kun aiempi on jo tosi vanha. Oon sen pessy aina kunnolla aiempien hamsujen jäliltä. Niin aattelin, että korkee aika uus juomapulloki ostaa. Oon laittanu juomapullon kiinni lasiin magneeteilla. Noista pienistä magneeteista on siis jotain hyötyä kun mies ne tilas jostain. 😄 Ollu vaan pari vuotta jääkaapissa kiinni. 

Mutta tytön kanssa on sujunu hyvin. Kun aloin sitä käsittelyyn totuttamaan niin ei yrittäny purra kertaakaan. Yrittin vaan hyppiä käsistä pois. Ja vaikka Hillalla on kasvattajan tekemät käsittelyt alla ja kaikki Hillan sisarukset saanu samat lähtökohdat niin silti yksi niistä on täysin kesyyntyny. Mulla ja ite kasvattajalla on sit ne tapaukset joilla taitaa olla luonnetta enemmän. Eivät millään halua käsiteltäväks ja välillä säikkyyvät jotain ihme juttujaan. Vaikkei mitään tekis tai sanois niin hamsu säikkyy terrassaan. Hassua. 

Mutta tästä jatketaan tytön kanssa ja eiköhän siitä kelpo hamsu tule. 💛

Energiatasot kunnossa

No nyt ei oo ollu onneks väsymystä samalla tavalla liikkeellä kun viime kirjotuksen aikana mainihin. Oon ostanu 100% tyrnimehua ja siitä ottanu joka aamu shotin naamaan ja jos tuntuu väsyneeltä päivällä niin toisen shotin. Siihen lisäks c-vitamiini poretabletti minkä otan jos on väsymystä liikkeellä. Sitten on tietysti se energy tee jos tuntuu ettei muut auta tai on kylmä niin samalla voi lämmintä juoda. 

Kävin kaverin kanssa kauppakeskuksessa viimeviikolla ja ostin life kaupasta sinkkiä ja kalsiumia. Kalsiumin sain viimein sellaisen kapseli version. Inhoon niitä jauhomössö kalsium tabletteja jotka pitää pureskella. Ja samoin niitä isoja kalsium tabletteja mitkä pitää nielasta. Toi kapseli on niin helppo ja se imeytyy nopeesti. Oon ostanu myös koivunmahlasta tehtyä mehua. Tarkotuksena nostattaa immuniteettia. Siks ostin myös sinkin. Ja juon sitä tyrnimehua. 

Oon jaksanu tehdä aamujoogat jo kahen viikon ajan. 💪 Semmosta aika lepposta aamuvenyttelyä ja hengittelyä mutta tekee hyvää. Ja niinkun mun terapeutti sano, että aamulla tehty harjotus pistää aineenvaihdunnan käyntiin ja herättelee kropan. Jee.

Vähän väsyny

Onpas ollu väsymystä liikkeellä. Ei oikein oo jaksanu tehä mitään. Enkä oo keksiny mitä sitä kirjottais. Muuta kun siitä väsymyksestä. 

Tänään ollu semmonen päivä, että on jaksanu tehä asioita. Pesin 2 koneellistä pyykkiä, pika siivosin koska iskä oli tulossa käymään ja täällä näytti aika kauheelle. Zumbasin puoltuntia, pyöritin hulavannetta 10 minuuttia ja tässä illalla tein rauhottavan joogan 20 minuuttia. Vau oonpas ollu aktiivinen. Enkä ees muuta oo ottanu kun teetä joka sisältää matcha jauhetta.

Muuten oon tänään vaan kattonu temppareita ja neulonu. Tuntuu et tosi pitkästä aikaa neulonu kun oon virkannu tohon mun villapaitaan noita hihoja ikuisuuden. Nyt se ois siinä pisteessä, että olkasaumat pitäis yhistää ja alottaa kauluksen virkkaaminen.

Mieskin soitteli ja ilmotti, että on pääsemässä ehkä töistä jos ei tule uutta keikkaa. On ajelemassa hallille, ottaa sieltä meiän auton alle ja lähtee kotiin päin. 

Huomenna illalla porukoille sisarusten kanssa. Ei millään taas jaksais mut tiiän, että sit kun siellä on niin se on kivaa. Mulle on tosi vaikeita lähtemiset. Aina jonnekkii lähtö ja sit takas kotiin lähtö. En tiiä mistä johtuu.