Kyllähän mä jaksoin

Kaks koneellista pyykkiä tuli pestyä. 

Aloin sit vielä zumbaamaan 45 min ja otin tota pre  workouttia että riittää energia tanssia tuon kokonaan. Sain petivaatteet vaihettuu ja imurin tampparilla otettua tyynyt ja petarin. Lisäks vielä annoin pari tuntia olla petarin ja tyynyt ulkona pakkasessa. Ai että sitä tuoksua kun otin ne sisälle. 💛 

Jos tänään sain eilen pestyt petivaatteet silitettyy. Ja pitäis käyä apteekissa ostamassa parin kuukauden lääkkeet kun lääkekatto on 60 eurosta enää kiinni. Hyvä tälleen viimesenä päivänä. Mies lainas mulle rahaa, että voin käyä ostamassa lääkkeet kun lääkekatto täyttyy. Huomenna se alkaa taas alusta niin hyvä ois vielä tälleen viimesenä päivänä saaha kaikki lääkkeet ostettua mitä pystyy. 

Tänään en ota muuta kofeiini tuotetta kun energy teetä. En halua taas kofeiiniin koukkuun kun siitä pääs eroon. 

Nyt jaksan

Oujee. Nyt on toinen koneellinen pyykkiä pyörimässä. Hyvä minä!

Ihana myös, että on mukavat alushousut pestyinä. Ei oo varmaan viikkoon jaksanu pestä pyykkiä nii mieheltäki loppuu bokserit. 😆 Kun ei vaan aina jaksa. Mutta nyt tuntuu, että tänä päivänä jaksaa jotain tehä. Nii pestään ekana pyykkiä. Ja kattoo sit myöhemmin jaksanko imuroida joka paikan.

Eilen imuroin suurinpiirtein mutta aina kun noin imuroi niin se jää kaivelemaan. Varsinki kun on vasomotorinen nuha ja allerginen huonepölylle niin ois hyvä jaksaa imuroida joka viikko, mut aina ei jaksa. Eilen ja tänään tullu aivasteltua aika paljon. Niin pitää ainakin tyynyt ja petari saaha tampparilla imuroitua. Ja jos sais aikaan imuroitua ihan kaikki lattiapinnat. Jos vaikka se helpottais mun aivasteluja. Iskee vähän niinku nuhan päälle jos huoneilma on liian kuiva, tai on pölyä paljon.

Mutta tänään tulee tehtyä taas vähän jee.💛

Tanssin täyteinen tunti

Iloisia asioita! Ai että oli mukava zumbata piiitkästä aikaa. Tosin sykkeet huiteli yli 180 välillä, mutta on kunto tämän syksyn ja pimeen aikana huonontunu. Kun ei oo jaksanu ees lähtee joka päivä ulos ja tämä taitaa olla kolmas päivä sisällä. No ei tarvii miettiä miks sattuu päähän. 😄 

Mä olin jotain 15v kun äiti tilas twinssilta muistaakseni ensimmäisen zumban. Tykästyin siihen niin paljon! Siinä oli 3 tai 4 dvd levyä. Parin vuoden päästä joko äiti tai minä tilas uuden zumban. Ja tässä tais olla 7 levyä. Mä kyllästyn helposti asioihin ja varmasti zumbaanki tuli jossain vaiheessa kyllästyminen. Varsinki kun tekee noita samoja vanhoja. Ei jaksa opetella uusia nii helppoo tehä noita kun muistaa liikkeet. 😀

Ja mun liikunta on aina sellasta, että teen jotain mistä tykkään niin paljon, että siihen kyllästyy. Sit en tee taas pitkään aikaan. Kun löytäis jonkun balanssin liikunnan suhteen niin ois kiva. Voi toki olla, että masennus taustalla jotenki kummittelee liikunnassaki. Mutta kiva, että ees välillä jaksaa ja haluaa tehä jotain.

Mutta tuli ilonen mieli kun jaksoin zumbata. Zumbasin sen koko 60 min mitä yks noista levyistä kesti. Välissä pieniä taukoja niin vähän reilu tunti. Mutta jaksoin silti. Nyt on tosi väsyny olo. Mutta myös sellanen, että on tehny jotain. Ja se tuntuu kivalle. Ainakin nyt. Koska en ajatellu, että on pakko tehä tuo treeni. Vaan se tuli yhtäkkiä, et hei vois zumbata. Ja kivaahan se oli vaikka otti vähän kunnon päälle. Toivottavasti jaksan ja haluan zumbata jatkossaki. 

Nenäsumutteesta riippuvuus

Kaikkee sitä on tullu kuultua, mutta pari vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran nenäsumuteriippuvuudesta. Helposti jää koukkuun jos flunssan aikana joutuu pitämään nenän auki aukasevilla sumutteilla jotka sisältää lääkeaineita. Turhaan ei paketissa lue, että maksimissaan 7 päivän ajan. Sitä kun jää helposti ylläpitämään ja kohta huomaat, että nenä ei pysy auki ilman sumutetta. Sillon limakalvot nenässä turpoo ilman sumutetta ja tarviit sitä lisää että pystyy hengittämään normaalisti. Menin lääkäriin ja sieltä sain ohjeet miten päästä sumutteesta eroon. Jos oot samassa kierteessä missä minä joskus olin niin käy hakemassa lääkäristä apua. Mulle lääkäri sano, että pitäs heittää otrivinilla vesilintua. 😄 No en heittäny, mutta en myöskään sitä enää käyttäny kun satunnaisia kertoja.

Ostin apteekista nenäkannun vai sarvikuonon nimelläkö se on. Se on auttanu. Ja näin talven aikana paljon kosteuttavia suihkeita nenään. Limakalvojen kuivuminenki voi saada nenän tukkosen tuntuseks. Mulla on kotona ilmankostutin joka on myös auttanu. Jos ei kostutinta löydy niin märkä pyyhe patterin päälle jolloin pyyhkeestä haihtuva kosteus kosteuttaa huoneilmaa. 

Tsemppiä kaikille jotka on koukussa noihin aukaseviin nenäsumutteisiin. Niistäkin on mahollista päästä eroon, mutta se ei tule olemaan kivaa. Koska nenä on tottunu siihen niin tottakai ensimmäinen viikko tulee olemaan aikamoista kärsimystä kun nenä tuntuu olevan vaan tukossa. Mutta siitä se pikkuhiljaa lähtee helpottamaan ja rahaakin säästyy. 🧡

Vain minä

Jos mä ajattelen ja puhun aina, että "mä oon vaan kotona" saan itteni ajattelemaan, että se ois jotenkin väärin. Että oisin huono ihminen. Jos jokaiseen lauseeseen lisää "no mä nyt vaan" jotain niin tuleeko siitä positiivinen olo. Ei taida tulla. Miten sellasella ajattelutavalla pystyy keskittymään toipumiseen tai muuhunkaan hyvään? Negatiivinen ajattelu johtaa negatiivisiin tunteisiin ja negatiiviseen toimintaan. Mun pitäis muistaa aina se mitä mun terapeutti sanoo. Mä oon tullu niin ison askeleen eteenpäin toipumisen polulla tämän 8 vuoden aikana mitä ollaan tämän terapeutin kanssa tehty yhteistyötä. Ja se on ollu mun työ. Mun työ on antaa itelle aikaa toipua. Olla itelle armollinen. Ja muistaa puolustaa itteni oikeuksia. Etten ole muiden poljettavissa. Muistakaa tekin miten arvokkaita ihmisiä ootte. 

Mun pitäis olla ylpee siitä missä nyt oon. Ja oonkin ilonen siitä, että n. 12 vuotta sitten alotettu terapiassa ravaaminen on johtanu siihen, että tykkään elää. Sehän on paras tulos minkä voi saada. Välillä voi tuntua, ettei enää jaksa mutta sieltä kyllä noustaan vaikka se kuulostaakin kliseiseltä. Ollaan ylpeitä siitä mistä kaikesta ollaan selvitty. Ollaan vahvoja yhessä. 💚

Kyllä ne siivet kantaa

Entäs kaverit?

Musta on tullu jollain tavalla erakko. Voi olla se, että oon asunu pienellä paikkakunnalla koko sen ajan kun oon ollu alaikänen. Mulla oli sillon aika paljon kavereita. Mutta masennuksen aikana aloin eristäytyä ja mulla on enää vain muutama kaveri. Näihin aikoihin alotin ammattikoulussa eli tavallaan peruskoulun kaverit jäi. En oikein jaksanu pitää kaverisuhteita yllä.

Yksi on jonka oon tuntenu 1 luokalta asti (kauan). Hiän muutti täältä Pohjois Savosta Helsinkiin. Joten nähään aika harvoin. Toiseen tutustuin 7 luokalla. Asuu n. 50 km päässä. Ja kolmas on ollu mun elämässä yhtä kauan eli n. 10 vuotta. Tutustuttiin niin, että alettiin kirjottamaan kirjeitä. Hiän myös asuu Etelä Suomessa. Joten nään kavereita todella harvoin.

Mä rakastan olla yksin. Mutta mulla on myös aika yksinäinen olo. Mun on tosi vaikeeta nähä ihmisiä kun sen näkemis hetken lähestyessä ahistun ja mietin syitä millä verukkeella voisin tapaamisen perua ja jäädä turvallisesti yksin. Nyt kun tätä jää oikein miettimään niin kuulostaa surulliselta. Ne ihmiset joita nään on mun eniten on isä ja äiti. Ja tietysti mies jonka kanssa asun. 😄 Veljee ja siskoo nään myös harvoin vaikka asutaan suht lyhyen välimatkan päässä toisistamme. Sisarukset käy töissä ja koulussa. Mä oon kotona.

Mulla on ollu kavereiden kanssa aina kaikki hyvin. Ei mitään draamaa. Enkä elämääni semmosta kaipaa. Haluan kavereilta sitä, että pystytään puhumaan kaikesta. Inhoon sitä, että heittäydytään marttyyriks tai syytetään suoraan jostain koska ei ite oo valmis kattomaan peiliin että voisko syy olla itessä eikä muissa. Jos sellasia kaverisuhteita olis tai tulis niin heitän ne pois. Mulla on muutaki tekemistä kun kattoo sellasta. Kaverit on kavereita ja tuollanen käytös ei kuulu mun mielestä siihen. 

Muistetaan arvostaa itteemme eikä anneta muiden kohdella meitä huonosti vaan siks, ettei oo valmis kattomaan omia virheitä. Myö ei olla täällä ensisijasesti pönkittämässä ketään eteenpäin vaan pitämässä huolta itestämme. Myö ei myöskään olla kenenkään terapeutteja vaikka voidaan kuunnella mikä toista painaa. Rajat ne on kuuntelijallakin.💜

Ennen Joulua

Pientä stressin poikasta meinas olla ennen joulukuuta. Mulla oli projekti jossa tein 9 vuotiaalle kummitytölle joulukalenterin. Kalenterin pussit oli täysin valkoiset ja äiti ehotti, että voisin piirtää niihin jotain. Ensimmäiset 10 oli ihan kivoja ja motivaatioo oli. Mutta loput alko olla aika stressaavia. Piirsin ja maalasin vesiväreillä. Oon tosi kriittinen piirtämisen suhteen niin teki ihan hyvää piirtää paljon. Ja sitä pitäis vaan jatkaa. Saattaa olla vuos taukoo piirtämisestä kun en tykkää omista tekeleistä. 

Toinen projekti oliki sitte joulukortit ja niistäkään en oikein tykänny. Monena vuonna tehny joulukortit ite niin, että piirrän tai maalaan ne. Tänävuonna valmistu myös vesiväreillä. Jännä, että työ näyttää ihan erillaiselta verrattuna siihen kun se valmistuu ja esim. päivän jälkeen.

Tässä omassa elämässä ollu työstämistä siinäkin, että jos tykkää tehdä jotain niin ei kannata olla liian ankara itelle. Ei voi olla automaattisesti tosi hyvä jos ei harjottele. Ja kannattaa tehä niitä asioita joista nauttii. Parasta siinä huvin ohella kartottaa omia taitoja. 🤍

Uuden edessä

Hamsteri vauva. Hilla (Åbo) tyttö on asustanu meillä vähän reilut 2 viikkoa. Paljon ollaan tultu siitä eteenpäin mistä lähdettiin. Oli niin säikky tapaus vaikka samalta kasvattajalta olen saanut n. 7 vuotta sitten ihan päin vastaisen hamsterin. Tämä reppana säikkyi pientä liikettä ja ääntäkin. Ja jos säikähti niin sitä juostiin samantien mökkiin piiloon. Nykyään jos säikähtää niin ei tarvii juosta minnekkään. Pikkuhiljaa käsiin totuttaminenkin on menny hyvin. Tulee aina kättä haistamaan josko herkkua saisi. Ja ihan vasta äskettäin sain houkuteltua Hillan namua apuna käyttäen kädelle istumaan ja siihen se herkkua jäi syömään. Eli kyllä tässä edetään mutta hitaasti.

Kasvattajakin sanoi, että kaikki on saanu samat lähtökohdat ja hälle samasta poikueesta jääny myös sinkoilee asumuksessaan päivästä riippuen. Kolmas poikueesta kesyyntyi samantien. Kaikki on yksilöitä ja toiset tarvii enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä.

Hilla on mun neljäs hamsteri. Ensimmäinen oli Hami joka eli puolitoista vuotta. Toinen oli Andy (Andreas Bernard) joka eli paria päivää vajaa 2 vuotta. Kolmas oli Mindy joka eli pari kuukautta reilu 2 vuotta, jonka vein sitten lääkärin arvioon ja joka sanoi, että paras ois lopettaa kun on jo niin vanhakin hamsteriks. Reppanan lonkat jäykisty ja liikkuminen oli vaikeeta. Nyt on sitten tämä Vili Vilperi. Vaikka tämä tapaus on vähän säikympi niin se antaa itelle haastetta olla kärsivällinen. Mikä tekee varmasti hyvää. Antaa lisää taitoa ja keinoja käsitellä erillaisia eläimiä. Jokainen on yksilö eikä kaikki tykkää kaikesta. Hetki pitäis aina seurailla, että mitä lemmikit haluaa viestiä elekielellä. Niin oppii tuntemaan lemmikkiään ja ehkä jopa oppii jotain uutta. 🧡

Yksi asia vain

On yksi asia joka tuottaa vaikeuksia. Mutta saan samalla "siedätyshoitoa" nimittäin kun miehen puhelimen soiminen. Oon saanu sen puhelimen soimisen yhistettyä keikkaan ja aina kun sen puhelin soi niin alkaa ahistamaan. Hiän on hinausauton kuljettaja ja päivystää paljon. Joten varsinki näin talviaikaan puhelin soi aika paljon. Kaikista pahimmat on kuitenki yöllä tulevat puhelut, kun hällä on äänet vielä niin kovalla, että säikähän hereille. Se vasta saakin sydämen hakkaamaan. Saan kuitenki uudestaan unta. Ajattelin kirjottaa tämmösen pienen tekstin kun ukkeli lähti töihin tuossa 22 jälkeen ja pitäis ite mennä nukkumaan. Oon huono saamaan unta sillon, kun ei toinen oo vieressä. Aina ajaudun miettimään, että tuleekohan se ees enää kotiin jos jotain on sattunu tien päällä.

Ite ei kuitenkaan pysty olemaan vastuussa toisten ihmisten tieliikenne käyttäytymisestä tai käyttäytymisestä ylipäätään. Joten vaikutetaan siihen mihin voidaan eli itteemme.💛

Jos palaan

Pieni innostus lähti siitä, kun sain uuden näppiksen joululahjaksi. Äiti oli tajunnu mun puheesta millasta näppistä etin itelleni mutten oo vielä löytäny. No hänpä oli sitten löytäny ja sain sen joululahjaks. Oon ilonen tästä. 

Jokasesta päivästä pitäis löytää jotain hyvää. Vaikka se ois ihan pienikin juttu. Voi esimerkiks kirjottaa sen hyvän pienen asian paperi lapulle ja laittaa purkkiin. Jos teet niin joka päivä niin sulla on kohta purkillinen hyviä asioita mitä oot jaksanu tehä ja jotka voi piristää sun huonoa päivää. 💛

Huomenna ois terapia ja sinne siis. Nyt on isoja muutoksia edessä. Mun lähes kaikki lääkitykset joudutaan uusimaan. Lääkäri sano, että vois mennä 3-4 kuukautta, että ollaan valmiita. Sen jälkeen voidaan ollakin vielä isompien muutosten eessä. Loppujenlopuks aika lyhyt aika lähtee uusimaan 3 lääkettä yksi kerrallaan. Kun ei oo täysin varmaa edes, että sopiiko joku niistä mulle. Mutta tämä on jännää. Kerroin lääkärille toiveen, että lääkkeitä lähetään uusimaan vasta alkuvuodesta koska tämä pimeän aika vie mielialan niin alas joka voi laittaa kapuloita lisää rattaisiin.

Mä oon onnellinen mun läheisistä jotka jaksaa kuunnella kun mulla on jotain sanottavana. Jaksaa neuvoa jos neuvoa kaipaan. Mutta mikä tärkeintä niin pystytään puhumaan ihan kaikesta. Sitä on mun mielestä ystävyys ja läheisten rakkaus.