Eteenpäin

Asiat lähti etenemään, kun soitin tk:een viimeisimmän vuodon alettua. Keskiviikkona sain kirjeen, että lääkärin vastaanotolle aika 30.1.2024 ja alas lisäyksenä käsin kirjoitettu "puoliso mukaan vastaanotolle". Joten aika on saatu.

Tuo päivä oli hankala, kun sain kirjeen niin konkretisoitu se, ettei myö olla onnistuttu saamaan lasta ilman apua. Aiemmin ei oo noin pahasti iskeny. Oon vaan ajatellu, että kyllä se vielä onnistuu. Mutta kohta 2 vuotta yritetty ja 3 keskenmenoa. Nyt on alkanu tuntumaan, että jatkossakin kaikki menee kesken. Siks on tuntunu, etten halua enää yrittää. En halua enää kokea keskenmenoa. 

Tuntuu hankalalle, jos tutkimuksissa löytyis jotain häikkää tai ei löytyis mitään. Jos löytyis niin mahollisesti vois asialle tehä jotain, mutta silti se pelottaa jos löytyy jotain. Ja jos ei löydy mitään niin ei varmaan tule onnistumaan. On ahistanu se miks kroppa ei toimi vaikka tähän se on luotu. 

Kaikki taas alusta

7.12. kp 21 dpo 7: Huomasin nännien olevan samalla tavalla tummuneet, kuin viime plussan aikoihin. Nännit oli myös kipeytyny.

9.12. kp 23 dpo 9: Nännit kipeytyny enemmän.

10.12. kp 24 dpo 10: Nännit ihan super kipeät.

13.12. kp 27 dpo 13: Nännikivun lisäks alko tänään jomottaa/tuntumaan painetta alamahassa.

14.12. kp 1: Heti herättyä alko jomottamaan alamahassa kovemmin ja selkä kipeyty. Kohta huomasin runsaan vuodon. Sain vaihtaa myös ihan housutkin, kun vuoto tuli treenihousuihin. Tiiän, että oli keskenmeno koska nännit ei tummu muuten kierron aikana. Mies laitto saman merkille. Kolmas keskenmeno. En halua käydä edes raskaustestiä varmistamaan sitä. En halua nähä sitä viivaa. Sain sentään soitettua terveyskeskukseen ja lapsettomuus asiaa edistämään. Muhun ollaan kuulema yhteydessä ja oon nyt jonossa. Sain tänään myös kuulla yhden tutun olevan raskaana. Somessa oli ultrakuva.

Kaverikin laittoi äitiyskortti kuvan kera viestiä, että neuvolasta lappuja saatu. Jos meiän raskaus ois menny loppuun asti niin viime kesällä ois meiän vauva jo syntyny. 🥺 On epäreilu olo siitä, että myö laitettiin vauva tilaukseen jo kohta 2 vuotta sitten eikä olla vieläkään saatu. Ja toiset raskautuu heti ensi yrittämisestä.

Toivon, että tutkimuksissa löytyis jokin syy johon pystyy vaikuttamaan. Äidillä auttoi keltarauhashormoni, jos mulla vaikka ois sama. Haluaisin jonkun syyn näille keskenmenoille. 😞

Bullet journal joulukuu

Viimeinkin sain joulukuun bujon valmiiks. Tässä oli joulukorttien väkertelyä ja melkein kuun puolessavälin vasta pääsin tätä täyttämään. En halunnu perinteistä joulun punaista joulukuuta. Ei ollu ollenkaan inspiraatioo sellaseen. Tästä teemasta tykkäsin tosi paljon. Etin netistä erillaisia metsä maalauksia ja toteutin ne tänne bujoon.

Totesin, että paras alkaa täyttämään vasta, kun bujo on valmis niin saa kuvat otettua eikä tarvii peitellä mitään mitä on kerenny täytellä. Paljon helpompaa. 

Viime kuun asetteluun olin niin tyytyväinen, että päätin tehdä aikalailla samanlaisen. Tein vaan eri maalaukset niin sai ihan eri näköisen. 

Nyt pääsekin sitten menkat laittamaan kalenteriin ylös. Olin niin varma, että nyt jää käyttämättä tämä seuranta. Merkkejä oli tärpistä, mutta vuoto alko runsaana kipujen kanssa.

Pöysin pinterestistä tämmösen "paint mood" idean mielialalle ja halusin sen toteuttaa. Tosi kiva idea oli. Jotkut sivellintussit on alkanu vaan kuivahtamaan pahasti. Pitäis hommata varmaan uudet.  

Halusin siivoukselle taas oman  sivun. Tajusin myöhemmin, että joistakin huoneista puuttu jokin asia, mutta olkoon tuollainen en jaksa alkaa muuttamaan. Päiväkirjan laitan vielä viimeselle sivulle ja sitten se on valmis. 

Seuraavan vuoden bujoa en oo vielä edes ostanu joten tulee tosi kiire. En tiiä kerkeenkö tammikuun bujoa edes tekemään. Mutta periaatteessa voisin alkaa maalaamaan tammikuuta pikkuhiljaa, että oisi vaan leikkaa liimaa tyylillä bujo sitten valmis nopeammin. 

Kaveri kerto uutisen

Kaveri kerto mulle uutisia, kun käytiin shoppailemassa. Kysy ensin millon myö meinataan viedä meidän lapsettomuus asiaa eteenpäin. Kerroin, että kyllä tässä vielä yritetään ennen kun haetaan apua. Haluan vielä yrittää ite. Tästä lapsettomuus asiasta ollaan puhuttu ennenkin. Ja hän kerto myös aiemmin, että lähitulevaisuudessa hekin alkavat yrittämään. Mutta, että on varma kierron tasaantumiseen menevän kauan, koska pillerit on ollu niin kauan käytössä. Nyt hän sitten kertoi, että jättivät ehkäisyn pois viime kuussa ja hän on nyt raskaana. Olin ilonen ja toivon kovasti, ettei tule mitään hämminkiä. Mutta kyllähän siitä tuli epäreiluuden tunne. Sitä oon itkeny miehelle, terapeutille ja äidille. Vaikka en haluais ajatella näin niin tulee olo, että miks elämä on epäreilua toisille. Miks lasta kauan yrittäville ei suoda? Mihin se perustuu? Miks se on niin vaikeeta toisille? Haluaisin ajatella tämänkin niin, että tän on tarkotus vahvistaa sitä mitä minä haluan. Koska oon ollu niin epävarma. Mutta toisaalta oon aina tosi epävarma keskenmenon jälkeen. Sillon mulle iskee ne kaikki pelot ja epävarmuudet siitä haluanko oikeesti lasta. Pystysinkö kasvattamaan lapsen? Että mikä tämän tarkotus on vai onko tällä ees mitään tarkotusta? En tiedä.

Terapeutti sanokin, että hän näkee asian painavan ja harmittavan minua ja sit aloinkin itkeä. Mikä tuli tavallaan yllätyksenä, että se oikeesti vaivas mua niin paljon. En ajatellu sen kolahtavan noin isosti, koska olin kumminkin miettiny oiskohan minusta äidiksi ollenkaan. Kun oon käyny läpi 2 keskenmenoa ja saan kuulla kaverin olevan raskaana ensimmäisestä yrityksestä niin kyllä se sitten iskikin aika kovaa. Vaikka luulin, etten oo varma haluanko sittenkään lasta. Osaisinko edes?

Toisaalta huomasin myös tässä, kun ovulaatio alkoi taas lähestyä aloin olla enemmän innoissani koska tiiän kaverin olevan raskaana. Jos meille suodaan lapsi ja raskautuisin niin en oisi ainoa kaveripiirissä joka ois raskaana. Asia myös mitä pelkäsin oli ettei mulla ollu ihmisiä jotka kokee samaa asia ja saisin heiltä tukea. Ja muutenkin, että kävisin läpi asioita joita mun kaverit ei ymmärrä koska eivät oo kokenu niitä ahdisti mua. Kävisin tämän kaiken läpi yksin. Vaikka onhan mulla mies, mutta musta tuntu, että tarvihin tähän tuen naiselta joka tietää mitä tässä käydään läpi. Ja jolla ois vielä asiat tuoreessa muistissa. Lapsen kanssa eläminen myös pelottaa, kun ei oo lähipiirissä sellasia joilla on lapsia. Tavallaan myös vähän pelkään lapsia. Oon kuullu, että oma lapsi on eri asia. Mutta toisten lapsia vähän pelkään. En oo ihan varma miten heidän kanssa pitäisi olla. Entä jos ne alkaa itkeä?

Mulle on jääny pelko lapsuudesta pelko pieniin lapsiin. Musta tuntu, etten sillonkaan osannu olla pienten kanssa ja tuntu myös, että vauvat alko itkemään, kun näki minut. Aika ikävää. En tiedä mistä tämä johtu. Näytinkö niin epävarmalta? Näytinkö siltä, että mua pelotti ja vauvat säikähti sitä? En tiedä. Mutta ikävältä se tuntu, kun vauvat alko itkemään. Otin ne liian henkilökohtasesti. Musta aina tuntu, että ne itki mun takia.