Kaverisuhteen loppuminen

10 vuotta sitä kesti.

Oltiin kavereita 10 vuotta. Ja alko siitä että oltiin kirjekavereita. Jostain syystä joka kerta hänen näkemisen jälkeen olin aina väsyny ja ahistunu. Mä en oo riidelly mun kavereiden kanssa koskaan koska vältän riitelyitä. Tämän kaverin kanssa meillä oli 3 riitaa. Tää kolmas anto voimaa mulle sanoo hälle, et nyt riittää. Mä en jaksa enää tätä. Mä en halua enkä tykkää riidellä. Riitelen vaan hänen kanssa. Mä oon aina ihan väsyny olin hänen luona käymässä tai hän minun luona. Mun mielenterveys ei kestäny sitä että nähtäisiin usein. Joten nähtiin aika harvoin 1-3 kertaa vuodessa. Mutta sekään ei tuntunu auttavan. Joka kerran jälkeen sama henkinen väsymys tuli mitä en ois halunnu kokea. Tän kolmannen riidan jälkeen siitä sanoin ja hän suuttu. Joo riita lähti siitä kun olin pessy 2 autoa joista otin kuvat snäppiin. Viimesin auto oli äidin ja kaveri koki tarpeelliseks laittaa "hyi bemari". Ja musta se tuntu tosi pahalle. Musta tuntuu tosi pahalle jos jotakuta tai jonkun omaa haukutaan. Se jotenkin ahistaa ja oon aiemmin antanu olla koska oon yrittäny vaan sietää. Jokainen kokee eri asiat eri tavalla. Ja mä herkkänä tosi helposti pahotan mieleni ja alkaa ahistamaan. Vaikka en sanois sitä niin musta yleensä näkee sen, et nyt ei oo kaikki hyvin. Sanoin ettei toisen omaisuutta lähdetä haukkumaan koska se mistä hän ei tykkää voi muut tykätä. Puolusteluna kehtas sanoo, että kyllähän kaikki bemareja haukkuu. Joo mutta luulis ystävänä osata ilmaista asian paremmin. Et eikö hänestä itestä tuntunu siltä että tuo kuulostaa vähän vähättelyltä tai ilkeilyltä? Niinku hälle kirjotin, että oisit ton hyi sanan sijaan voinu sanoo vaikka, et en merkistä tykkää tms. Mut hyi. Toki osa ei oo herkkiä, osa on ja pieni osa erityisherkkiä. Ja asiat koetaan eri tavalla. Ne mitkä musta tuntuu pahalta voi hälle olla arkipäivää. Eikä tunnu missään.

Yritin selittää...

Sanoin hälle, et mun mielenterveys ei kestä meiän kaverisuhdetta. Tää ottaa enemmän kun antaa. Myö molemmat kirjotetaan jotain minkä toinen ymmärtää väärin ja loukkaantuu. Eikä kumpikaan uskalleta sanoo toiselle mitä haluttais koska pelätään että toinen suuttuu tai loukkaantuu. Kokoajan hoki että mun pitäis yrittää ja etten edes näköjään halua yrittää. Ja en oo hänen aito ystävänsä ollu missään vaiheessa. Sanoin, että hän on ollu mun hyvä ystävä mutta johonkin on raja vedettävä että pysyy järjissään. Koska mä oon ollu pari kertaa osastolla masennuksen takia, mulla ei oo nyt ees lääkityksiä enkä halua osastolle vaan sen takia että hän pakottaa mua olemaan hänen kaverinsa. Eikä ketään voi pakottaa olemaan kenenkään kanssa. Jokaisella on vapaus valita mitä itse haluaa. Ja sanoin, jos tämä jatkuu tämmösenä niin katkeroidutaan toisillemme ja aletaan puhua toisesta pahaa selän takana. Etten halua sitä. Niin kaveri vastas "siihen se menee joka tapauksessa jos tää loppuu". Kysyin, "ai siihen, että puhut musta pahaa selän takana?" Johon hän vastas, että "vaikka niin". Mä oon ollu näkemässä kun hän mustamaalaa exäänsä omalla facebook seinällä ja mulla on hirvee pelko et mulle käy samoin. Musta tuntuu vaan uskomattoman pahalle, että joku voi tehdä niin. Että kertoo oman muunnellun version ilman, että toinen on kertomassa omaa. Toki minäkin oon kertonu perheelle että mitä meille kävi, mutta oon näyttäny kuvakaappauksia viesteissä joissa käy myös ilmi mitä minä itekkin oon laittanu. Ja joissakin viesteissä käy ilmi, että oon ymmärtäny väärin. Mutta väärinymmärrys on myös vähän kuin väistämätöntä kun kirjottamalla selvitetään asiat. Toiselle joku sana on ahistusta ja loukkausta aiheuttava kun toiselle ei jne.

Missä rauha? 

Pyysin että jättäs mut rauhaan. Pari päivää taisin saada olla rauhassa kun pommitus alkaa et millon oon saanu olla tarpeeks rauhassa et voidaan selvittää tää. Olin edelleen tosi ahdistunu koska en oo kokenu tämmöstä kaverisuhdetta ennen. Kukaan kaveri ei oo aiemmin heittäytyny tällaseks. Jokainen on kyllä ymmärtäny sen mitä mä oon sanonu. Mä tiesin, ettei saada tätä selvitettyä koska hän oli jo puhunu kaikille että en halua olla hänen kaverinsa koska sanoi mulle "hyi". Mikä ei ees pidä paikkaansa. Se oli alkusysäys kyllä jonka ansiosta vihdoin uskalsin sanoo mitä oon miettiny pitkään. Ja syy kaverisuhteen päättymiseen johtuu meidän kaverisuhteesta koska se ei toimi. Se ei ole molemmin puolista kunnioittamista toista kohtaan. Jossa ei voi olla aito ja rehellinen.

Mun äidille ja siskolle!

Estin tämän kaverin melkein joka paikasta. Hetken sain olla ettei ottanu yhteyttä. Mut hän alkoki viestitellä mun siskolle ja äidille. Siitä miten minä oon tehny niin väärin. Että minä yksin päätän asioita ja oon samanlainen kun hänen exänsä. Etten kysy hänen mielipidettään ja lopetan kaverisuhteen kysymättä häneltä, että olen tosi itsekäs. Ja hän nyt vasta tajus, etten oo halunnu olla hänen kaverinsa missään vaiheessa ja oon vaan esittäny. Sisko sano, että yritti selittää hälle tilannetta miks mä en enää jaksa mut tämä entinen kaverini ei ees halunnu kuunnella. Vaan sano mua itsekkääks. Sisko sanokin, että nyt ymmärtää miks mä en jaksa enää. Että vie tosi paljon voimia kun yrittää selittää omaa kantaansa mutta toinen ei ota kuuleviin korviinsa. Ei halua kuunnella. Kysyy kyllä muttei hyväksy vastausta. Mä tiedän että oon kaikkee muuta kun itsekäs. Ajattelen aina muita. Jokaiseen asiaan minkä hälle sanoin hän vastas "arvaa miltä toi nyt musta tuntuu". Mä tiiän ettei kaverisuhteen päättyminen tunnu kivalta. Ei se tunnu mustakaan. Mutta jos se ois jatkunu nii mä en ois voinu hyvin. Johon hän vastaa jotenkin, et "nytkö on sit hyvä kun hällä on paha olla?". Hän ei vaan halua ymmärtää. 

Ja vielä mun kaverillekin.

Lopulta hän laittaa vielä mun kaverille viestiä, että oon kuulema puhunu tämän kanssa tästä entisestä kaverista pahaa. (Enkä edes muista hälle kertoneeni, että olisin puhunu tuosta riidasta tämän nykyisen kaverin kanssa) Joten veikkaan, että teki vain omia johtopäätöksiään. Ja kokeili saada mun kaveria kääntämään kelkkansa hänen puolelleen sanomalla, että minä oon puhunu nykyisen kaverini asioita hänelle. Hän siis yrittää puhua musta sellaseen sävyyn, että äitini, siskoni ja kaverini ois hänen puolellaan.

Millasta se oli.

Ensin hän alkoi kiristää, että jos en ole hänen kaverinsa niin heittää kirjeeni roskiin. Johon hälle kyllä sanoin, että jos se tuntuu hänestä hyvältä niin voi heittää. Sitten uhkaili, että mustamaalaa mut. Seuraavaks heittikin marttyyrivaihteen silmään sanomalla "kukapas minun kaveri haluaisi olla" ja "mun elämällä ei oo mitään väliä". Johon sanoin, että jos tuntuu tuolta niin kannattaa hakea terapiasta apua eikä jäädä yksin. Että nuo asiat pitää päästä puhumaan ammattilaiselle. Muttei kelvannut. Hän ei kuulema apua tarvitse. Seuraavaks alkokin syyttämään minua kaikesta, että minä olen häntä kokoajan syyttänyt ja minä olen se huono ihminen ja paska kaveri koska en kysy häneltä mitään vaan teen päätökset oman pääni mukaan. Mulle yksi sanoinkin, että jos kaveri alkaa uhkailemaan niin se jo todistaa kaverisuhteen päättämisen oikeeks ratkaisuks. Mikä on munkin mielestä hyvin sanottu. Kavereita ei kuulu uhkailla. Kaverisuhteen pitää perustua luottamukseen ja omaan haluun olla siinä.

Levittää väärää tietoa.

Hän on puhunu musta jo monelle joiden sanomisista on ottanut kuvakaappauksen ja laittanu mulle "ei sitten ole ystävä isolla Y:llä" ja "kyllä ystävän pitäis kestää pientä piikittelyä ja "vittuilua" sietää". Hän on myös lääkärissä musta puhunu jossa on sanottu, että "oikeet ystävät ei tee noin". Ja jos hän ois oikeesti kertonu koko jutun. Loputkin eikä vain että musta tuntu pahalle kun hän haukku mun äidin autoa. Niin musta tuntuu, ettei muut noin ajattelis. Jos kaikki tietäs että lopetan tämän koska mä en enää henkisesti jaksa. Musta tuntuu pahalle ja mua ahistaa niin vastaus hänen tutuiltaan ei ois ollu, että mä en ole oikea kaveri. Jos muut tietäis mun mielenterveysongelmista mun mielestä muut ei ois sanonu että "kyllä ystävän pitäis kestää pientä piikittelyä ja "vittuilua". Ei noin vaan sanota masentuneelle ihmiselle! Miks mun pitäis kestää sitä että joku piikittelee ja vittuilee? Se tuntuu musta pahalta joten ei sitä tarvitse sietää. Haluan ihmisiä ympärille jotka ei tee niin. Ja kukaan ei ole mulle sanomaan, että mun pitäis sitä sietää. Joten musta tuntuu, että hän ei halua uskoa sitä mitä oon kertonu ja elää todellisuudessa jossa hyi sana sai aikaan kaverisuhteen päättymisen. Ja levittää sitä totuutena. Eli kaikki uskoo ettei pinnan alla ole mitään muuta. Että ainoostaan hyi sana sai mut suuttumaan niin etten halua olla enää hänen kaverinsa. Voi hyvää päivää.

Mä olen pitkästi selittäny miks mulla ei oo hyvä olla siinä kaverisuhteessa ja se ei oo meille kummallekkaan hyväks. Niin hän ei halua kuunnella eikä kuulla. Monesti hälle sanoin, ettei se johdu siitä sanasta johon hän kirjotti CAPSilla että hän tajuaa ettei se siitä johdu. Mutta silti levittää muille valheita siitä. Eli toisin sanoen kaikki hänen tutuistaan pitää mua täysin pellenä. Musta tuntuu, että hän tajus varmasti tehneensä jotain väärin muttei halua myöntää sitä itelleen tai näyttää sitä muille ja siks levittää musta tollasta ettei ite saa moitteita omasta käytöksestään. Ja kaikki menee mun syyks. Että ite ois se uhri tässä ja hänestä tuntus hyvälle kun kaikki hänen tuttunsa haukkuu nyt mua.

Käsittele sun tunteita.

Mun mielipide on se, että jos ei oo valmis hyväksymään itessä omia virheitä eikä kuuntelemaan ja kuulemaan mitä muilla on sanottavana saatika ottamaan niistä mitään koppia niin apua pitäis hakea. Apua että oppis käsittelemään omia tunteita ettei enää kävis näin. Koska tuolla käytöksellä kaverisuhteet ei tule pysymään. 

Kauanko siitä on?

Hän sanoi "hyi" 18.6. josta loukkaannuin. Kun sanoin asiasta niin riita alko samantien. On ollu päiviä kun oon saanu olla rauhassa. Oon  myös hälle laittanu että anna mun olla. Vastausta tulee tasoa "just". Vielä tänään jouduin laittamaan hälle viestiä, että anna mun lisäks mun läheisten olla. Hänen ei tarvii laitella mun läheisille viestiä ja haukkua heille mua. Se ei tunnu heistä kivalle ja ärsyttää heitä. Eikä hyö uskalla tälle sanoo koska siitä syntys sit uus sota. Joten katotaan minkä vastauksen tulen saamaan. Ei yhtään jaksais tällasta. Mieliala ihan maassa ja ahistaa aina kun kuulen hänestä. Tähän kun lisää raskautusmisyrityksen niin ei varmasti tule onnistumaan. 

Tiedän mutta myös pelkään.

Vaikka tiiän sisimmässäni kuka on tehny oikein ja kuka väärin niin mä oon alkanu uskomaan hänen sanomisiaan. Kun kuulee paljon sitä, että sinä oot se itsekäs ja sinä oot huono. Niin jossain vaiheessa sitä alkaa uskomaan. Mikä harmittaa mua super paljon koska ollaan terapeutin kanssa tehty niin paljon töitä että oon saanu itseluottamuksen takasin ja oppinu sanomaan jos musta tuntuu pahalle. Puhumaan ylipäätään tunteista. Niin mua pelottaa, että tässä otetaan iso harppaus taaksepäin. Entä jos en enää uskalla sanoo kellekkään, et hei musta tuntuu nyt pahalle. Tai et hei tosta mä en tykkää. Jos mä alan taas vaan sietämään asioita nii sillon on käyny pahasti. Ollaan kuitenki tehty terapeutin kanssa yhteistyötä 8 vuotta ja tultu hirveesti eteenpäin (tai ainakin hän mulle aina näin muistuttaa kun musta ei tunnu siltä). Ihmisen pitäis joutua siitä vastuuseen, että tieten tahtoen haukkuu toista vaikka aivan varmasti tietää mitä se on käyny läpi ja mitä seurauksia sillä voi olla. Pitäs olla jonkunlaista vastuuntuntoa.

Hän itse kysy... 

Hän vielä joskus monia vuosia sitten kysy multa, et miks hällä ei oo paljon kavereita. Et miks hänen kaverisuhteet loppuu. En uskaltanu vastata sillon, mutta tässä ois vastaus siihen.

Pärjäilkää. Muistakaa kuunnella teidän kavereita mutta myös omaa itseä. Pitää mennä niin mikä itsestä tuntuu hyvälle ja mihin omat voimat riittää.💛