Bullet journal marraskuu

Oon tän kuun bujoon tosi tyytyväinen. Jopa sen verran, että haluan sen tänne jakaa. Toteutin piirrokset vesiväreillä ja katsoin mallia pinterestistä ja youtubesta.

Meni taas tovi, että löysin teeman jota halusin lähtee toteuttamaan. Ja tällä kertaa löysin tämmösen auringonlasku teeman. 

Muutenkin tein tällä kertaa erillaisen teeman. Erikseen liikunnalle oma iso kuukausi näkymä.

Menkat halusin myös ihan omaan kuukausi näkymään, että mahtuu enemmänkin infoo yhelle päivälle. 

Mielialaan oon myös tosi tyytyväinen. Tein tämmösen polaroid tyylisen. Olin niin tyytyväinen tuohon taustaan, että mietin oisinko laittanu sen kuitenkin seinälle. Mutta tein sen alunperin tähän bujoon niin päätin laittaa sen siihen. Kivan näkönen tuli.

Siivoukselle tein myös isomman listan, vaikka on asioita joita ei joka kuukausi tarvii tehä. Mutta haluaisin saada ne tehtyä tässä kuussa. 

Päiväkirja sivun sain valmiiks vasta eilen. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tästä tykkään myös tosi paljon. Tän kuun bujon ansiosta oon maalannu paljon enemmän ja se on ollu rentouttavaa ja ihanaa. Vaikka töistä ei oo tullu just samanlaisia kuin alkuperäiset niin oon yrittäny ajatella, että työ on tekijänsä näköinen. Ja pitää töissä olla jotain eroavaisuuksia. Tällaisen teeman sain tähän kuuhun tehtyä. Jännityksellä odotan saanko joulukuun bujon valmiiks enne joulukuuta. Todennäiköisesti en, mutta jospa saisin sen jossain kohtaa valmiiksi, että kerkeän täyttelemäänkin.

Sairausloma

 No hei. Kävin tällä viikolla lääkärin vastaanotolla hakemassa viikoksi sairasloman. Tässä on ollu kaikkea mikä on aiheuttanu takapakkia mun voinnissa eikä kuntouttava työ palvele tällä hetkellä. 

Mummo oli sairaalassa verenmyrkytyksen takia käytiin hyvästelemässä, koska oli tosi huonot ennusteet. Sieltä hän kuitenkin toipui ja on nyt kotona. Se huolen ja surun määrä jätti mun sisälle pahan olon joka ei vaan lähteny vaikka mummo pääsikin palaamaan kotiin parin viikon sairaalassa olon jälkeen.

Samoihin aikoihin tulin kipeeks heti sen jälkeen, kun vähennettiin kuntouttavassa yksi työpäivä viikosta pois. Ja olin tosi väsynyt henkisesti muutenkin. Yskä ei kerenny koskaan lähtee, kun sairastuin jo uudestaan parin viikon päästä. Söi henkisesti lisää, kun tuntui, ettei tervettä päivää ole. Yskän takia ei saa sairaslomaa, vaikka tuntuu, ettei oo terve. Lopulta kuntouttavassa loppupalaverissa sanottiinkin, että yskä on myös syy saada sairaslomaa. Ettei oo hyvä tulla yskimään töihin, kun tekee asiakaspalvelutyötä. Ja sain neuvon, jos ei mielellään anneta sairaslomaa niin oon yhteydessä kuntouttavaan ja sitä kautta saisin jonkun toisen sairaanhoitajan numeron joka ottais todesta. En tiiä onko se heidän joku työterveys homma. Mutta meillä työntekijöillä ei oo sellasta.

Sitten tuli se keskenmeno. Vaikka tuntu aluks, ettei se kovin iso juttu ollu, kun meni kesken niin alussa. Niin kyllä se sitten olikin taas. Ei niin iso juttu kuin vuosi sitte, koska se kesti pidemmälle. Olin tietosesti raskaana kauemmin ja kerkesin sitä miettimään enemmän pidemmälle. 

Seuraavaks kaveri ilmotti, että hänen miehensä oli tehnyt itsemurhan ja tottakai yritin tukea kaveria, mutta se osoittautu tosi raskaaks enkä meinannu jaksaa käydä töissä. Se alko heijastumaan mun uniin. En pystyny nukahtamaan. Ennen nukahtamista säikähdin hereille ja sydän alko hakkaamaan hurjana. Kesti pieni tovi, että rauhotuin, kun tämä toistu taas uudestaan. Mulla meni monta tuntia, että sain unta. Lopulta soitin terapeutille ja kuntouttavaan omalle ohjaajalle ja heidän mielestä ois paras, jos ottasin sairaslomaa. Mulla ois kuntouttava loppunu muutenkin viikon päästä, mutta mun vointia ei ois tukenu kuntouttava kun en pystyny nukkumaan enkä ollu vielä tervehtyny aiemmista flunssista vai mikä lie olikaan päällä. Joten viikon sairasloma + melkein 3 viikon tauko ennen seuraavan sopimuksen alkua. Joten tässä on aikaa parannella itteään. Jospa tämä tästä vielä iloks muuttuu. 🧡

Kierto sekaisin

 

Se ois sitten taas kierto sekasin tuon keskenmenon takia. Yritin tikuttaa ovulaatioo muutamia kertoja jolloin sen ois pitäny olla, muttei lähteny viiva vahvistumaan niin päätin, että antaa tämän kierron olla. En jaksa ettiä missä se on. Todennäkösesti kierto tulee pitkittymään. Kokeilee sitten seuraavasta kierrosta uusiks tikutella, kun todennäköisemmin kierto on normalisoitunu. Harmittaa kamalasti, että se meni taas näin. Ei mulla oireita oo ollenkaan ollu ovulaatiosta vaikka flo sovelluksen mukaan sen piti olla torstaina tai perjantaina. Niin antaa olla. Parempi näin. Ootellaan suosiolla seuraavaan kiertoon ja kokeillaan sitten uusiks.

Nyt harmittaa, että oon kertonu meiän yrityksesti joillekin. Jotenkin ei yhtään jaksa. En varmaan puhu enää koko asiasta kellekkään. Tuntuu, etten halua muiden enää tietävän tästä yrityksestä. En tiiä onko se sitten häpeä mitä tunnen. Tällä hetkellä luen kirjaa "toisenlainen tie" se kertoo tahattomasta lapsettomuudesta, kriisistä ja selviytymisestä. Sitä on ollu mukava lukea. Siinä käsiteltiin just sitä, että tahattomasta lapsettomuudesta tunnetaan myös häpeää. Vaikka ensimmäisenä tulee mieleen se suru ja epäreiluus niin tuo häpeäkin kuulostaa loogiselle. Ja luulen, että oon alkanu sitä tuntemaan. Häpeää siitä, että oon kertonu meidän yrittävän lasta ja nyt kahden keskenmenon jälkeen mua hävettää, että oon kertonu kavereille ja perheelle. Ihmiset jotka tietää odottaa jo sitä lasta jota ei ole tulossa. Se tuo vähän painettakin tähän lisää. Pakko onnistua, koska muut odottaa. Ja siks koska oon ite tästä projektista innoissani kertonu muille. Tällä hetkellä mietin pitäiskö mun kertoa kaikille, että otetaan aikalisä tähän touhuun. Josko se lois vähän helpomman ilmapiirin. Ei siinä ei tästä lapsi projektista onneksi multa hirveesti kysellä. Muutama kaveri, mutta nähdään tosi harvoin. Vanhempien odottaminen lapsenlasta ja mummon odottaminen lapsenlapsenlasta sattuu eniten ja se aiheuttaa mulle häpeää. En ajattele näitä asioita oikein muuten, kuin kirjoittaessa ja sen huomaa siitä, kun iskee paha olo. Tiedostaa tämän häpeän itsekin. Enkä tiiä mitä voin sille tehdä.