Mun olisi tarkoitus ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, että alettaisiin selvittämään miksi en ole vielä raskautunut. Mulla on myös ollut noin kuukauden ajan ihmeellisiä alavatsa tuntemuksia niin niitäkin olisi hyvä alkaa selvittelemään mistä ne johtuu. Mulla oli virtsatietulehdus todennäköisesti muutama viikko takaperin ja siitä jäi noi vatsakivut. Söin parit antibiottikuurit ja labrat otettiin vasta antibiottikuurin ollessa päällä niin kaikki arvot oli normaalit. Pissasin verta melkein viikon ajan, mutta onneks se meni ohi. Mulla on myös kuukautiskierto pitkittynyt viikolla siitä asti kun aloitin kuntouttavan työn niin toivon että se palautuis normaaliks. Johtuuko sit isosta muutoksesta kun aiemmin oon ollu vaan sairaslomalla. Vähän huolestuttaa kun ei pysty kiertoa ennakoimaan, että onko kaikki hyvin. Toivon että se palautuis normaaliks. Mutta se yhteyden ottaminen sinne terveyskeskukseen tuntuu hankalalta. Jotenkin haluais vaan yrittää vielä ilman että lähdettäisiin tutkimaan. En oo varma haluanko tietää jos löytyiski joku syy miks ei tärppää. Mä en välttämättä halua kuulla jos mussa on joku vika. Mutta se vois olla myös helpottava tieto, että sen jälkeen sais apua. En tiedä... Ristiriitaiset tuntemukset siitä miks tämä on niin hankalaa. Toisaalta ihanaa että kerkee henkisesti valmistautumaan tässä odotellessa mutta samalla pelottaa tuleeko sitä ollenkaan. Sen keskenmenon jälkeen mua on alkanu pelottamaan äitiys ihan eri tavalla. Ei mua ennen sitä raskautta pelottanu mä olin valmis ja ilonen siitä jos meille pieni suotais. Sen jälkeen mulla on vähän väliä noussu pintaan pelkoja osaanko minä, oonko minä valmis, riittääkö mun mielenterveys siihen, entä jos sairastun masennukseen uudestaan, jaksanko minä, jaksaako mies tai osaako mies tai haluanko minä edes lapsia? En tämmösiä asioita näin paljon vatvonut ennen keskenmenoa. Myös ennen keskenmenoa en ymmärtänyt millaisia tunteita keskenmenon kokeneet on käyny läpi. Yritin kyllä ymmärtää mutta hankalaa se oli kun ei tienny mitä muut kävi läpi. En itekkään ymmärtäny miks oon alkanu kyseenalaistamaan sitä haluanko edes lapsia. Mutta terapeutti tuumas mulle että tietämättäni saatan ajatella että jos ei yritä edes raskautua ei keskenmeno ja sen tuomat pettymykset ja tunteet tule enää uudestaan. Eli tietämättäni pelkään keskenmenoa ja siksi en halua edes yrittää lasta sen jälkeen. Se käy järkeen mutta en ollut tullut ajatelleeksi.
Tätä kirjoittaessani palaan siihen aikaan kun aloin raskaana ollessa vuotaa verta. Muistan kuinka hoin itelleni pienestä pelosta huolimatta että pieni määrä verta ei ole vielä vaarallista. Se alko vaan lisääntymään ja lopulta vessassa istuessani jo itkin kun sitä verta tuli jo niin paljon ettei se ollut enää epäselvää. Raskaus oli keskeytyny. En ajatellu että se ois kolahtanu muhun niin isosti. Ajattelin että jos se keskeytyis niin en varmaan edes itkisi, että uutta yritystä vain. Mutta näin todistin taas olleeni väärässä ja tietämättäni reagoin siihen suuremmin kuin ajattelin. Sen jälkeen lapsen yrittäminen toi mulle hirveän määrän ahdistusta joka todennäköisesti johtui siitä etten ollut kerennyt kunnolla käsitellä koko keskenmenoa. Jokatoinen kuukaus yritettiin ahdistuksesta huolimatta ja jokatoinen kuukaus pidetiin taukoa koska mun pää ei kestäny. Pelkäsin tärppiä niin paljon mutta pelkäsin myös sitä ettei tärppäiskään. Ne negatiiviset raskaustestit toi huojennusta ja pahaaoloa samaan aikaan. Mä en ollu varmaan vielä valmis sen keskenmenon jälkeen. Juttelin siitä terapiassa ja oli puhe että tänäkesänä ei varsinaisesti yritä. En seuraa mitään ovulaatioita vaan yritän nauttia kesästä. En stressaa itteeni nyt tällä yrittämisellä. Tuntuu myös samaan aikaan oudolta ja surulliselta ajatella, että meillä olisi nyt lapsi jos raskaus olisi mennyt loppuun asti. Hällä ois ollu laskettuaika samana päivänä kuin mun siskon synttärit.😢 En ole näitä asioita miettinyt kunnolla aiemmin. Tämä että kirjoittaa samalla pistää miettimään näitä asioita eri tavalla syvällisemmin. Ja mulle konkretisoitui se mitä olen käynyt läpi ja että meillä olisi lapsi jos se ei olisi päättynyt keskenmenoon. En ajatellut sen myöskään iskevän näin että silmät vetistyvät ja olen tosi surullinen. Selkeesti tämä on ollut isompi asia mulle kuin olen ajatellut. Oon ilonen että kirjotin tästä aiheesta tänne.
Tsemppiä kaikille❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti