Miten tässä pitäis oikein edetä? Miks muut saa helposti lapsen, mutta ite joutuu käymään läpi keskenmenot ja joka kuukausi toistuvan pettymyksen, kun kierto alkaakin alusta? Mikä tässä oikein mättää? Mitä teen väärin? Mitä mun pitäis tehdä eri tavalla? Toiset hokee älä stressaa, stressikö on paras ehkäisykeino? Miksi nyt ei tule edes plussaa testiin? Mikä tässä on niin vaikeeta? Miks kukaan ei osaa sanoa mitä täytyy tehdä, että onnistuu?
Niin paljon kysymyksiä joihin haluaisi vastauksen. Kun kierto alkaa alusta tuntuu, ettei enää tätä jaksa. Haluais vaan luovuttaa ja alkaa elämään elämää sillä asenteella, että lasta ei ole tulossa. Että on vain minä, mies. Ois niin paljon helpompaa ajatella, ettei ole perheenlisäystä tulossa. Kuin jatkuvasti ajatella, jos joskus lapsi meille suotais. Isoja päätöksiä ei uskalla tehdä, jos joskus meillekin lapsi tulisi. Mutta myös tässä "jos" elämäntyylissä eläminen on aika kuormittavaa. Tuntu, että hetki sitten onnistuikin elämään ilman tätä jos ajattelua. Mutta viimeaikoina elämä on taas pyöriny sen ympärillä.
Muistan kun lääkäri mulle sano, että tämän keltarauhashormonin kanssa tärppää. Jo kolmannessa kierrossa mun pitäis olla raskaana. Oonko mä nyt epäonnistunu kun niin ei oo käyny? Miks lääkäri sanoo jotain tämmöstä, jos se ei pidä paikkaansa. Mä odotin niin paljon kun mulle näin sanottiin. Se oli mulle lupaus. Mut kuitenkin ultrattiin ja kaiken piti olla kunnossa.
Terapeuttikin jo sanoi, että pitäis hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. En koskaan kuvitellu, että just minä oon tässä tilanteessa. Hakeutumassa lapsettomuustutkimuksiin, kun muuten ei onnistu. Kun tässä on joku pielessä, ettei luonnollisesti raskaus mene loppuun asti. Miks tähän on menny jo niin kauan. 2 vuotta ja 5 kk. Se ei välttämättä kuulosta pitkältä ajalta, mutta se on 29 kk ja pettymystä. Kuinka moni jaksaa pettyä niin monta kertaa saman asian takia? Missä vaiheessa ihminen luovuttaa ja toteaa, ettei tämä onnistu ja antaa olla? Missä vaiheessa pitäis olla vaan tyytyväinen siihen mitä on ja todeta, että tämä peli on menetetty?
Lapsettomuustutkimukset pelottaa. En ees tiiä millon uskallan sinne hakeutua, koska mies käyttää nikotiinia. Eihän ne varmaan aloita mitään edes tutkimaan niin pitkään aikaan kun hän nikotiinia käyttää. Joten ei voi muuta kuin oottaa. Entä jos tämä raskautumisen vaikeus johtuu musta? Mutta myö siellä jonossa ollaan vaan pariskunta muiden joukossa. Ei heitä kiinnosta miten kovasti kukin haluaa lapsen. Jos nikotiini on este tutkimuksiin niin miksi, ihmiset raskautuu käyttivät alkoholia, tupakkaa tai huumeita? Jos kyse on jostain yksinkertaisesta asiasta jonka korjaamalla raskaus alkais, mutta kohta on jo liian myöhäistä. Niin paljon kysymyksiä, mutten saa niihin vastauksia.
Miten tällaisesta voi selvitä järjissään?