En mä koskaan ajatellu, että lapsen saaminen ois näin vaikeaa. Ja miten pahalta se tuntuu, kun toisilla tärppää heti. Kun on ite tehny kaks vuotta paljon töitä sen eteen, että sais lapsen ja jotkut joutuu kamppailemaan tän kanssa vielä kauemmin. Vaikka on ilonen siitä, että toiset selvii vähemmällä niin silti tuntuu pahalta, kun ite on niiden joukossa joille lasta ei suoda niin helposti. Miettii vaan mikä tässä mättää. Onko kropassa jotain vikaa vai mistä ihmeestä tämä voi johtua. Miks toisilla kestää näin kauan? Joutuu käymään hirveetä helvettiä läpi kuukausi toisensa jälkeen. Aina yritetään, odotetaan, elätetään toiveita, petytään ja sitä jatkuu jokainen kuukausi. Kuukaudet muuttuu vuosiks ja kohta varmaan on niin turhautunu, että raskaana olevien näkeminen ahdistaa, vituttaa, itkettää. Elämä on vaan epäreilua eikä kukaan pysty koskaan sanomaan kuulutaanko me niihin jotka joskus oman lapsen saa. Kukaan ei sitä tiiä joten on pakko vaan jatkaa yrittämistä. Jatkaa sitä pettymistä kun kierto alkaa taas alusta. Se on ihan saatanan raskasta. Ei enää uskalla uskoa mihinkään tuntemuksiin omassa kropassa. Onneks sentään ei olla lähdetty toisen syyllistämiseen. Ei se ole toisen syy jos raskaus ei ala tai etene. Voi saada selville mistä se johtuu, mutta se ei silti ole toisen syy. Molemmat tässä joutuu pettymään joka kuukausi ja varmasti on ajatuksia, että entä jos vika on minussa. Mutta tämä on yhteinen matka jossa molempien pitää tukea toisiaan. Vaikeuksien kautta voittoon toivottavasti. Jos käy niin, ettei tässä lasta edes saada niin eiköhän meidän voitto ole myös se, että tämä kaikki on käyty yhdessä läpi toinen toistaan tukien.